No words

Tää viimeinen on se mitä en ole itse osannut koskaan selittää, ja nyt joku on osannut pukea sen sanoiksi. 

Irti minusta

Anteeksi kun koko ajan valitan äidistäni, mutta ihan oikeasti! Mun tekis mieli huutaa sille että "älä koske muhun äläkä sekaannu mun syömisiini!". Voitteko uskoa kuinka ärsyttävää niinkin pieni asia on, että kun istun, niin se silittää mun selkää ja sanoo "hyi kun vaan luut tuntuu". Herrgyyde, jokasella näkyy/tuntuu selkäluut kun istuu kumarassa. Sama asia kuin vetäisi mahaa sisään niin paljo kun pystyy, näkyy kylkiluut, normaalipainoisillakin! En nyt sano et kaikilla mutta aika monella? 

"Oletko sä syönyt?".  Tekis mieli sanoa olen ja ihan liikaa!

"Sä se vaan jaksat kuntoilla". Haluisin vastata nokun mun on tavallaan pakko.

Tiedän, se on vain huolissaan. Mutta liika on liikaa. Ei tässä mun mielestä ole mitään huolestuttaa. En laihdu, joten... Don't worry.

Eilen

Eilen oli ihan mielettömän hauskaa vaikka muisti pätkiikin vähän joissain kohdissa. Olin kavereiden luona istumassa iltaa, siitä lähettiin pubissa käymään, takaisin kavereille, piti jäädä yöksi mutta tulin sitten tosi aikaseen aamulla kotiin.

Eilen myös kuulin sen pelottavan kysymyksen jota ei haluaisi koskaan kuulla ja vastata siihen. 

"Paljonko sä painat?"

Äiti kysyi kun halusin punnita meidän koiran kun se on niin läskissä kunnossa näyttää et se olisi taas pyöristynyt. Väkisinhän siinä näki oman painonsa, joka oli 48 kg ja siihen sisälty vaatteet jotka oli päällä ja vedet mitkä olin juonut. En ehtinyt miettiä mitään valepainoa joten kerroin totuuden paniikissa, ja se järkyttyi ja vahtii nyt mun syömisiä vielä enemmän. Ja tänä aamuna se vaahtosi että painan liian vähän ja että tästä ei parane paino laskea, ja mua järkytti se kun äiti sanoi "tosta ei sun painon parane laskee sitten, tai..."

Kysyin että tai mitä, ja se sanoi vaan "tiiät kyllä". Joo tiiän, enkä suostu. Ei sitä helvettiä uudelleen! 

Mutta tällästä vain. Taas oli tylsä ja kuvaton postaus. Pitänee alkaa lisäämään kuvia että tää blogi sais vähän väriä ja mielenkiintoa lisää.

Jos elämä olisi tv-sarjaa

Katselin tuossa hetken Iholla-sarjaa, ja aloin miettiin että olisi tosi mielenkiintosta pitää sellaista ns. kamerapäiväkirjaa, ja julkaista se. Ihmiset oikeasti näkisi millaista olisi elää tälleen, sairaasti... Koska sanoin ei voi vain kuvata sitä fiilistä kun tuijottaa ruokaa pöydällä miettii saako sitä syödä vai ei, oksentaako vai ei,kun kärsii hirveästä ruumiinkuvahäiriöstä (dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö), ahdistuksesta, masennuksesta ja muista ongelmista, kaikki näkisi ilmeistä sen tuskan mitä kokee. Sais jakaa ihmisille mielipiteitä ja näyttää mitä se oikeasti on. Ei oo käsikirjotettua paskaa mitä varmaan 99% 'tosi'-tv-sarjoista on. Koska ainakin mä olen ihminen joka ei puhu tunteistaan, niin ainakin ne näkyisi. 

Yritän sanoa että olisi jännää näyttää muille elämää omin silmin. On varmasti monta muutakin jotka ajattelee näin?

Such a silly girl

Tunnen itseni hieman typeräksi. Eilen meinasin itkeä siitä kun kävin illalla vaa'alla, ja paino oli isompi kuin vähään aikaan ja säikähdin että olenko muka oikeasti kahdessa päivässä lihonut vähän reilut 3 kiloa, selailin paniikissa kahden päivän ruokamerkintöjäni ja päätin jo että vähennän vielä tästäkin syömistä. Ja tänä aamuna kun kävin uudelleen vaa'alla, paino oli laskenut ja oli siinä missä se nyt on ollut jo kauan ja mikä luku on mulle ihan okei. Naurahdin aamulla "ei jumalauta kun olen tyhmä, sehän on normaalia että paino heittelee noin paljon päivän aikana". Koska sitähän syö päivän aikana, juon vettä litrasta kahteen litraan ja siihen lisäksi juomani kahvit. 

Ei tässä voi kuin vaa nauraa itselleen.

Don't

Asioita mitä mun ei pitäisi tehdä: 

1. Tuijottaa peiliin ja etsiä kaikki virheet

2. Puristella kehoni kohtia joita vihaan

3. Käydä illalla vaa'alla

4. Ottaa mittanauha ja mitata kehoni osat joita vihaan

5. Etsiä netistä nopeita tapoja laihtua

6. Kokeilla vanhoja vaatteita jotka menivät mulle kun olin laihempi

7. Ja kaiken tämän jälkeen mennä someen ja katsoa kun ihmiset ovat kauniita. 

Mä en voi sietää itseäni, peiliin katsominen alkaa vain itkettää. 

Muistan kun kävin nuorisoneuvolassa punnituksessa pari kolme vuotta sitten, ja multa kysyttiin, miksen millään halua lihoa. Mulla oli jalassa mun lempifarkut, ja sanoin "esimerkiksi nää on mun lempifarkut, näitä ei enää löydä mistään, en kestäis jos nää ei mahtuis mun päälle joku päivä". Nykyään niiden farkkujen nappi ei mene kiinni ja jaloissa ei kierrä veri. Mun tavoite on että mahdun niihin farkkuihin vielä joskus. Kuulostaa lapsellista, mutta näin on.

Haluan päästää irti mutta silti en

Mä haluan eroon kaloreiden laskemisesta, lähes päivittäisestä punnitsemisesta, ruoan liikamiettimisestä, peiliin tuijottamisesta kriittisin mielin, liikunnan liikamiettimisestä ja kaikesta muusta paskasta. Sitten taas en halua, tää on asia jonka hallitsen ja josta tiiän melkein kaiken. Osa musta haluaa pitää kiinni tästä elämäntavasta, ei haluaisi millään irrottaa otettaan tästä kontrollista. Mutta kaikkein eniten haluaisin silti löytää sen kultaisen keskitien. Pitää varmaan yrittää jotain toista kontrollia, löytää se jokin hyvä.

Fiilikset

Väsyttää

Tänään on menny ihan hyvin ruokien kanssa. Ainoa miinus on se että olen taas sortunut noihin pakaste ja mikropizzoihin yms muihin ns. 'helppoon ruokaan'.

Muttakun en jaksa miettiä että "joo huomenna menen suureen ruokakauppaan ja ostan ainekset kasviscurryyn ja teen itse falafelpyöryköitä ja bataattiranskalaisia ja haudutan vielä jotain kalaa 6 tuntia". 

Ei jaksa! 

Siinä menee aikaa, ja haluan ruokani nopeasti. 

Siinä menee rahaa, nuudelit maksaa 40 senttiä ja pizzat jotain euron. 

Siinä tarvii miettiä, etsiä reseptejä ja käyttää kaikki talon kattilat ja pannut, uuni päälle ja pakasteranskalaiset- ja pizzat tulee 10 minuutissa. 

Sitä paitsi niiden tuoteselosteissa lukee kalorit eikä tarvitse arvuutella ja ahdistua kotitekoisen kala- tai kasvispihvien ja perunamuusin kalorien määristä. 

Sori olen väsynyt ja siksi tälläistä sekavaa tekstiä. Voisin mennä varmaan nukkumaan. Loppuun vielä pari kuvaa joille olen nauranut tässä illan mittaa ja jotka kertovat kuinka väsynyt olen. Jos olet tosikko ja loukkaannut pikkuisista asioista, niin... No voi hitsi vieköön sitten.

Hyvin meni vähän aikaa

Oksensin. Söin vain liikaa, tavallaan senkin takia koska halusin näyttää äidille että kyllä mä syön, mutta söin liikaa. Ja kun äiti meni lenkille, mä juoksin vessaan ja oli pakko saada vähän jotain ulos, oli niin järkyttävä olo. Mutta ei se olo parantunut oksentamisen jälkeenkää, mutta hiukan kun oli maha vähän tyhjempi. Mutta se väkisin oksentaminen vei mun kaikki voimani, väsytti ja olin tosi kyrpä otsassa. Sitten illalla piristyin ja kuntopyöräilin puolisen tuntia. Halusin viimeisen hikiliikunnan kun huomisen jälkeen en saa viikkoon harrastaa hikiliikuntaa. En ala selittää miksen, mutta en vain saa.

Mutta ei enään liikasyöntiä. Pitää taas oppia rajani mikä on liikaa ja yritän kuunnella omaa ääntäni. 

Huh kun väsyttää. Öitä kaikille!:)

Ei ole järkevää otsikkoa

Saldo:

- Aamupuuro

- Valkosipulivoipatonki (oi kyllä, kokonainen sellainen 175 grammainen pakaste möhkäle!)

- Saarioisten tonnikalapizza

- Mansikoita

Liikunta: 

Olin tunnin ylitöissä, oli ihan tajuton nälkä! En ajatellut mitään. Vedinpäs siis kaikki kerralla, patongin pizzan ja mansikat. Nälkä lähti, turvotus tuli ja ällö olo. Eipä tullut nälkä loppupäivänä ollenkaa. Ja koko päivän oon ollut tosi väsynyt, makoillut vaa sängyssä. Johtunee tosta ilmastakin koska hyi perhana kuinka painostavaa, hiki valuu kuin porsaalla uunissa. Onneksi nyt on taas vapaapäiviä ja toivottavasti noi ilmatkin viilentyisi. 

Illan jatkot!

Säälittävä

Mä olen kuin yksi niistä jotka koko ikänsä hokevat "huomenna lopetan herkuttelun ja rupean laihdutuskuurille" mutta silti kun huominen tulee niin huomaa syövänsä jälleen sipsiä ja suklaata. Paitsi että mä hoen itselleni vain "huomenna aloitan syömään terveellisesti". Laadin kirjallisen suunnitelman, olen niin varma että nyt onnistuu, mutta sitten kappas vain, entinen meno jatkuu. Mutta jos sitä taas yrittäisi huomenna. Kannattaa yrittää niin kauan kunnes se onnistuu, eiköhän se joku päivä? Ja jos tarpeeksi kauan sitä jatkaa, niin sitten siitä tulee elämäntapa, ja elämä olisi astetta parempaa. Tämä on ikuista tappelua ruokaa vastaan, siitä ei pääse mihinkään. 

Vakavaa?

Saldo:

- Aamulla mansikoita

- Sipsiä n. 100 g

- Saarioisen tonnikalapizza

- Nuudelia

Liikunta: stepperillä puolitoista tuntia. Tein silleen että eka menin täyden tunnin, ja sitten pidin tunnin tauon ja jatkoin taas loput puolituntia. 

Mua niin houkuttelisi syödä keksiä kun niitä on just houkuttelevasti tuossa pöydässä ja maha vähän kurnii, mutta en voi enää tähän aikaan. 

Ohmygod kuolaan täällä vaa. Mä tiedän ettei yksi tekisi pahaa, muttakun se ei jää siihen yhteen, siinä menee koko pussi ja sitten tulee morkkis ja sitten joko menen väkisin kuntoileen tai halaamaan vessanpönttöä. Tyydyn pelkkään cola zeroon tähän hätään siis.

Tänään suutuin tosissani äidille kun se on koko ajan mun kimpussa ja hokee kuinka on huolissaan musta ja ruoka sitä ja tätä. Se sano että kerran kun on ollut jo ongelmia niin se pelkää että tulee uudelleen kaikki. Mun kaverikin, jos se lähettää viestiä ja kysyy mitä teen ja jos vastaan että kuntoilen nii se pyytää mua heti lopettamaan. Kun mä en näe tässä mitään ongelmaa!

175.

Ei mulla mitään ideaa ole mistä kirjoittaa. 

Olin kaverin kanssa mökillä. Oli ihan hauskaa, vaikka hyttyset kiusas koko yön meitä, joten niiden takia unetkin jäi vähäiseksi. Mua vaan ahdistaa kun se koko ajan hokee rakastavansa mua ja mä vaan höhö okei justjoo. 

Syömiset on menny niin ja näin. En tiedä painooni, ahdistaa sekin. Viimeksi kun oon katsonut tiistaina niin paino on ollut 46,6 kg. Tää on hankalaa kun olin tottunut viikolla syömään enemmän koska olin töissä mikä kulutti kamalasti kaloreita, ja nyt kun työt on vähentynyt niin pitää kattoo paremmin mitä suuhun laittaa ja kotona yrittää liikkua. 

Ja mun unirytmit on mennyt ihan perseelleen. Herään kyllä jo 7-10 aikaan, mutta unta saan vasta 1-4 aikaan yöllä, eli nukun vahingossa vain 3-5 yöunet, mikä ei ole mulle hyvä määrä. Olen koko päivän kärttyinen ja kukaan ei tykkää sellasseesta.

Höh. Ei tässä muuta, tylsää.

Rullaillen

Viime yönä tuli nukuttua hurjat 3 ellei vähemmänkin tuntia. Kahdelta yöllä aloin itkeenkin kun turhautti niin paljon koska en saanut unta ja ajattelin vain että enää kolme ja puoli tuntia heräämiseen ja uuteen työpäivään. Oli rankka päivä, kiesus olin ihan sekaisin koko ajan ja lisäksi olin melkein puolitoista tuntia ylitöissä. Aamullakaan ei tehnyt mitään mieli joten en ollut syönytkään mitään ja sekin ärsytti kun oli kamala nälkä ja ulkona tuskasen kuuma ja hikoilin kuin pieni porsas.

Mutta sen verran sain otettua niskasta kiinni että puhuin pomolle ja sain sovittua paremmat työajat ja lisäksi sovittiin että menen sinne töihin silloin tällöin myös kun koulu alkaa, että vähäsen omaa taskurahaa koulun käynnin ohelle. Kun olen maksanut uuden tatuoinnin, niin alan säästään uutta kännykkää varten. Mun iPhone on ollut mulla vasta vuoden mutta tää nyt jo sekoilee niin ettei mun kärsivällisyys kestä.

Lähes kuuden tunnin työpäivä. Nyt ei ole laskuri pysynyt oikeen mukana..

Väsymyksestä huolimatta jaksoin tänään kuntopyöräillä 45 minuuttia. 

Olenko ainoa joka kaipaa niitä synkkiä ja pilvisiä päiviä ja toivoo helteet veks?

Mitenköhän tuonkin vanhemmat on sen kasvattanut...

Ruoka ja liikunta höpötyksen sijaan ajattelin kirjoittaa siitä miten vanhemmat ovat mut (ja veljeni) kasvattaneet. Vaikka he ei eivät ole tehneet kaikkea mitä ohjelmissa ja lastenkasvatus kirjoissa sanotaan, niin mielestäni minä ja veljeni ollaan melko kunnollisia kansalaisia, vaikkei meilläkään aina sädekehä loista pään päällä. Eikä tämä ole sitten mikään sellainen postaus että "haha, meidät on kasvatettu paremmin kuin teidät lälläslää!". Ja tää on pitkä sori.

1. Musiikki. Meidät ollaan opetettu pitämään mm. AC/DC:sta, Kissistä, Iron maidenista, Haddawayista Modern talkingista jne vanhasta musiikista. Ja mä suutun heti kun vanhasta hyvästä biisistä tehdään ns. nykyversio. Biisi raiskataan ja se kuolee. Oon päättänyt että jos koskaan saan omia muksuja, niin soitan niillekkin heti kohdusta Skid rowia ja kaikkea mun lemppareita.

2. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. Muistan kun jostain luin että perheet jotka syövät yhdessä jonkun lounaan, päivällisen tai jonkun, että heillä menee parhaiten, heillä ovat parhaat välit keskenään ja ovat onnellisia. Meidän perhe syö yhdessä koko poppoo pöydässä varmaan kerran vuodessa, ja sekin taitaa olla jouluna. Ja silti meillä menee hyvin! Taas joku tyhmä testi yritti vaan aivopestä ihmisiä. Meillä menee isä syömään ja katsomaan teeveetä olohuoneeseen, mä meen huoneeseeni, silloin kun veli asui himassa niin hänkin meni huoneeseensa, ja äiti jäi keittiöön. Herrajestas ollaanko me nyt huono perhe?:D

3. Ei kristillistä kasvatusta. Ei mitään sinne päinkään, ei ei ei, meidän sanavarastoon ei kuulukaan jeesukset tai jumalat. Veljeni ja mut ollaan kastettu, mutta ollaan myös molemmat erottu kirkosta. Minä taisin olla 15-16 vuotias kun hermostuin uskonnontunnilla niihin höpinöihin ja kotona sanoin että nyt mä eroon kirkosta ja porukat melkein huokaisivat helpotuksesta. 

4. Tupakka ja alkoholi. Se on meillä ihan sama mitä toinen tekee. Eihän kukaan vanhemmista toivo että lapsi polttaa tupakkaa, mutta kun me ollaan veljeni kanssa alettu polttaan, niin me ollaan sanottu suoraan se vanhemmille, ja saatu kotona lupa polttaa. Täytin 17 kun myönsin polttavani, ja porukat sanoivat ok ja he tiesivät että parempi antaa lupa kuin kieltää koska olisin muutenkin jatkanut. Porukat haki mulle alkoholia ja tupakkaa kun olin alaikäinen, mutta he ovat sanoneet että ehjänä pitää päästä kotiin, ja tätä menoa menen vieläkin. Yleensä tulen kotiin jo ennen bussien yömaksuja ja vaikka kävelen vinoon, niin pääsen silti ehjänä kotiin. Mutta huumeet ja edes niiden kokeilut ovat asia mitä he eivät missään nimessä hyväksy. Enpä siis ole koskaan heille myöntänyt maistavani pilveä. Mutta koskaan en ole ottanut muuta ja se pilvikin jäi pariin kokeiluun. Ja siitäkin on 3 vuotta.

5. Raha. Omat rahat pitää tienata. En ole veljeni kanssa koskaan saanut mitään rahatukia, ja niin meidät ollaan kasvatettu, että ei tukia ellei ole ihan aivan pakko, mutta muuten pitää tehdä töitä ja ansaita palkkansa. Ja kun tienaa omaa rahaa, sen saa käyttääkin mihin itse tahtookaan. Myönnän myös häpeemättä että keräilen tölkkejä ja pulloja. Veljenikin on vasta vähän yli 20 vuotta ja hänellä on jo oma asunto ja vakituinen työpaikka.

6. Seksuaalisuus. Meillä ei olla koskaan häpeilty puhua avoimesti seksistä tai muustakaan siihen liittyvästä. Ei me tietenkään puhuta mitään "mä pääsin pukille eilen ja oli kovaa kyytiä!" eikä mitään henk.kohtasta. Mutta se että meillä ollaan avoimesti puhuttu noista asioista niin on helpottanut elämää koska ainakaan mulle ei tule yhtään noloa oloa koulun terkan tunneilla kun puhutaan sellaisita asioista. Kun juttelin koulukaverin kanssa niin se sano heti että hän ei halua puhua noista ja se on noloa, mä ihmettelin sitä koska mun mielestä ne asiat on niin luonnollisia että häh. Itseasiassa me puhutaan läheisten kavereidenkin kanssa tälläisistä asioista ja se on hyvä ettei niidenkään kanssa se ole yhtään noloa. 

Oli lähellä

Oli lähellä että olisin noussut sängystä, kävellyt keittiöön, ottanut lusikan kouraani ja toiseen kouraan suklaalevitteen. Selailin samalla instan ihmeellistä maailmaa, ihmiset ovat niin kauniita ja upeita. Kaikki muut paitsi minä. Ja sitten päässä napsahti ja sanoin itselleni "enpä muuten otakkaan sitä, ei ole edes nälkä, tekee vain mieli". 

Päätös on hyvä, kiitän vielä itseäni siitä. Ja jatkan samaan malliin postaamista kuin ennenkin, koska ei mielipiteitä tullut.

Saldo: 

- Aamupuuro

- 2 marianne karkkia

- 2 tonnikalapihviä, perunamuusia ja salaattia

- MIELETTÖMÄN SUURI jäätelö

Omistan elämäni tällä hetkellä numeroille ja työlle. Eilen suljin jossain vaiheessa puhelimeni kokonaan ja avasin vasta illalla kun olin menossa nukkumaan jotta voisin laittaa herätyskellon hälyttään. Voisin tehdä niin uudelleen nytkin. Jos laitan kännykän kiinni, niin silloin kukaan ei saa mua kiinni ja mäkään en koko ajan ajattele "ehkä kohta tulisi joku viesti tai soitto". 

...Enkä pääse selaileen facea tai instaa missä kaikki on niin saatanan onnellisia ja täydellisiä upeine elämineen.

?

Hei kamut ja muut olennot!

Musta tuntuu että mun postaukset ovat olleet tylsiä ja olen kirjoitellut liikaa ruoasta ja liikunnasta yms, niin heittäkää ideoita mistä voisin kirjoitella? En laita mitään naama tai kroppakuvia, silmästä maksimissaan voin laittaa kuvan mutta ei ei, en valitettavasti suostu ulkonäkööni kuvaamaan, se kuvottaa niin.

Itku kurkussa

En ole vähään aikaan syönyt itseäni ihan täyteen, ähkyyn asti, ja tänään oli muistutus miksi en. 

Hyi perhana kun tulin töistä niin eka söin pari paksua viipaletta jotain ihme leipää (oli kyllä ihanaa kun oli ihan tuoretta ja pehmeää), ja sitten söin taas vaihteeksi suklaalevitettä vähän. Yhtäkkiä äiti ilmottaa että ruoka on valmis, olin jo täynnä noista, mutta söin vähän kalaa, perunan ja salaattia, ihan vain ettei äiti ala nalkuttaa syömisistä. Siinä sitten pöydässä yhdessä syötiin, ahmin kaiken nopeasti nassuuni että pääsisin pöydästä pois. Olin niin täynnä! Ja sitten porukat ilmottaa että tänään on heidän vuosipäivä, he ovat olleet vuodesta nakki-ja-muusi naimisissa, pöydässä oli kahta erilaista keksivalikoimaa ja viineriä. Otin puolikkaan viinerin ja molempia keksiä kaksi. Pitkästä aikaa oli niin täysi olo että teki mieli oksentaa ja oli kertakaikkiaan tuskainen fiilis. 

Mutta oksentamisen sijaan mä vaan makoilin sängyssä pari tuntia ja yritin levätä, ja sitten menin stepperillä vähän yli puoli tuntia. 

Nyt on kyllä väsynyt olo. Koko päivän itseasiassa ollut. Rankka päivä duunissa, hitosti on tultu juostua ja käveltyä sinne tänne. Huomenna onneksi vapaa päivä, omistan koko päivän nukkumiselle. 

Öitä!

Että näin

Eilisen saldo:

- Aamupuuro

- Kaksi porkkanaleipää becelin ja juuston kera

- Noin 10 lusikallista suklaalevitettä

- Pullo viiniä

Paino tänä aamuna 45,8 kg. Johtunee viinistä koska alkoholi kuivattaa ja sen takia ravasin koko ajan vessassa. Mutta mun suunnitelmani ei ole ollut että paino laskee noin nopeasti. Mutta tänään onkin ruoaksi kaikkee hyvää ja en malta oottaa että saan ekan haukun!

Eilen tosiaan olin kaverilla ja ajattelin ansaitsevani pitkästä aikaa juoda viiniä, koska tänään mulla on vapaata töistä, ja en ole juonut viiniä varmaan pariin kuukauteen, ja olen ollut neljän seinän sisällä kaksi viikkoa mun työaikojen ja flunssan takia. Mua kyllä nyt vähän nolottaa koska eilen räjähdin sille kamulle, vain koska se sanoi että "sun pitää syödä" ja aloin tiuskiin sille ettei hänkin nyt ala mulle päätään aukoon kun muutenkin valitetaan tarpeeksi, ja ei ole mun syytä että mulla on sh ja että äänet päässä sanoo sitä ja tätä. Ja että se mitä teen on mun oma asia, sanoin sille suoraan että haluan leikkiä painoni ja ruoan kanssa koska mulla ei ole muuta jännittävää elämässä. Teen sitä koska mulla on tylsää. Sanat "tuota menoo sä joudut vielä sairaalaan" ja pitkä halaus, ei tuntunut missään. Sanoin vaa ettei mun päämääräni ole sairaala, ja se on totta. Se on viimeisin asia mitä haluan, koska tiedostan että siitä kärsii perhe, koulu ja työni, ja pelkään kuollakseni että menetän ystäväni. Se on yksi suurimmista peloista.

Vaikka asia kuulostaa huolestuttavalta, ei se on niin paha kuin kuulostaa. Miten saan ihmiset uskomaan että kaikki on hyvin eikä tarvitse tiputtaa hiuksia mun takia? En mitenkään.