Vuoristorataa

Nää mun mielialat on ollut kyllä sellasta sekasortoo että meinaa paniikki nousta että mä sekoon. Mutta kaiken sen keskellä yritän muistaa että tää kestää vain viikosta pariin, että mun keho tottuu lääkkeisiin. Otetaanpa esimerkki vuoristoradasta:

Tiistaina: 

"Ei vittujen vittu, mä en täällä istu enää kahta minuuttia kauempaa, haistakaa kaikki paska ja jättäkää mut rauhaa!"

Keskiviikko:

"Huono olo, väsyttää, ihan kuin olisi pöllyssä, naurattaa kaikki."

Torstai:

Itken tyttöjen pukuhuoneen vessassa ilman mitään syytä, eikä mitää pikku nyyhkytystä vaan sellaista että varmasti kuuluu viimeiseenkin kerrokseen. Vieläkin huono olo ja väsyttää. 

Perjantai:

En pysy paikoillani. Puhun ja höpisen koko ajan, pysyn liikkeessä, en ole missään vaiheessa surullinenkaan, koko ajan vain piti juosta kaikkialle. Rauhotuin vasta kun otin unipillerini. 

Mitäköhän tänään? 

Yöks

"Sivuvaikutuksena saattaa olla myös painon nousu." 

Yök. Toi lause pyörii vaan mun päässä ja taistelen ruokaa vastaan. 

Se on minä vs. mieli vs. ruoka. 

Here we go

Vielä pari kuukautta sitten suunnittelin että kun täytän 20, menen alkoon, ostan kirkasta, etsin jotain pillereitä lääkekaapista ja tuhoaisin maksani ja samalla itseni. Kuukausi sitten ajattelin että menen ostamaan viemärinavaajaa ja juon sitä, tuhoavin seurauksin. 

Mutta nyt ei ole sellaista fiilistä! En halua. Ei tee mieli ollenkaan satuttaa itseäni. 

Lääkärillä käynti. Kontrollit alkaa, kaiken maailman testeihin pitää mennä, apteekista pitää hakea pari pillerirasiaa, ehkä taas keskussairaalan psykologille. Mua ei haittaa, kunhan saadaan tää pääkoppa kuntoon! 

Tired

Huh mikä viikonloppu takana! Perjantaina baarissa, eilen juhlat meillä, ja tänään sitä sitten ollaan vaan makoiltu sängyssä ja liikkunut ainoastaan hakemaan ruokaa. Ahdistaa ruoan määrä, mutta huomenna taas alkaa uusi viikko ja homma alusta. Huomenna olisi tilaisuus katsoa paino, mutta en tee sitä, koska mun vatsa ei ole toiminut sitten ollenkaan. Tuntuu että juomani vedet ja kaikki vaan jää lillumaan mahaan, ei toimi. Alkaa pikkuhiljaa sattuunkin. Tiistaina sitten katsotaan! Tämä oli tälläinen tilanneraportti, ei mulla mitää tärkeetä tai järkevää kirjoitettavaa ole. 

Nyt rauhoittumaan ja lukemaan kirjaa ihanan lämpöisen peiton alle. 

Housut tippuu

Mun oli pakko aamulla katsoo paino. Salakavalasti menin huoneeseen, siirsin tavaraa pois tieltä mahdollisimman hiljaa, äiti nukkui, yritin ottaa hiljaa vaa'an kaapista, varovasti maahan. Muistutin itselleni että vähennän luvusta vähintään 100g, koska olin jo juonut kaksi kuppia kahvia ja lasin vettä. Ja se näytti vähän alle 47kg, eli olen pudottanut painoa hieman. En liikaa liian nopeessa ajassa, samassa ajassa kuin laihduttajat yleensä. Tää on mulle ok. 

Mulla on ok olo. 

Ahdistus

Mä haluan tietää painoni! Viimeksi katsonut kotona painon 29 pv sitten ja terkalla 16 pv sitten mitattiin myös, mutta en luottanut siihen koska mulla oli vaatteet päällä (siitä otettiin kyllä automaattisesti kilo pois, vai olikohan se puoli kiloa..) ja olin aamulla juonut tuttuun tapaani kaksi kuppia kahvia ja lasin mehua. Eli, haluan tietää nykyisen aamupainoni! Mutta en perhana voi! Koska vanhemmat ja olen alkanut iltaisin juomaan vettä tosi paljon. Kuuden ja kahdeksan välillä saattaa mennä puolitoista litraa vettä, joten jos mä aamulla katsoisin painon, niin härreguud se olisi väärin. Ja ei mua haittaisi jos en olisi laihtunut, mutta kunhan paino ei ole noussut. 

Ensi viikolla saan tietää! 

Uutta sisältöö

Mulla on mennyt tosi hyvin nyt pari päivää. Tai voisi aina tottakai paremminkin mennä. Mutta olen kirjoittanut sinne mun mielialavihkooni ekaa kertaa "mielialani on iloinen". Ja aloitin sen vihkon kaksi kuukautta sitten, ja ensi kertaa jotain positiivista! 

Ja mähän sanoin että pakastepizzalla jatketaan, vaikka piti terveellisesti elää. Söin eilen siis pelkän pizzan, mutta tänään jopa kunnon kotiruokaa vähän. 

Voi kunpa tää hyvä olo jatkuisi vielä hetken! Ainoa mikä tällä hetkellä ahdistaa on se etten tiedä painoani ja kouluasiat alkaa taas pikkuhiljaa stressaa.

Ristiriita

Varoitus! Pitkä teksti. 

Etsin netistä vastauksia aivan kaikkeen. Miten saa pepun pienemmäksi? Miten pömppis lähtee? Mitä kannattaa syödä jotta hiukset kasvaisi nopeammin ja tuuheammiksi? 

Oon tullut lopputulokseen että en usko enää mihinkää noista. 

Olen todella kyllästynyt mun naamaan, tai itseasiassa mun naamassa oleviin finneihin ja muihin näppyihin joiden takia itsevarmuuteni hipoo pohjamutia. Voisin väittää että mulla on lievä akne, mutta lääkäriin en suostu menemään enkä lääkkeitä syömään, vaikka ne auttaisikin. Oon aina ollut ihminen joka ei mene lääkäriin tai ota lääkkeitä, paitsi kun tilanne käy sietämättömäksi. Perus suomalainen, "en mä lääkäriin mene, laitan itse olkapääni sijoilleen ja ompelen jalan paikoilleen, kyllä se siitä tervehtyy!". 

Mutta siis asiaan. Netistä tällä kertaa yritin etsiä ruokia jotka auttaisi akneen, kävin kaikki läpi terveyssivuilta suomi24:n keskusteluihin. Ja jossain sanottiin että maitotuotteet veks! Ongelma on se että mä muutenkin saan kalsiumia liian vähän ja mua uhkaa osteoporoosi, että jos mä nyt jättäisin maidon kahvista, niin mun luuthan katkeisi heti. 

Sitten viljatuotteet pitäisi jättää. Ei tuu kuuloonkaan, niissäkin on sitä jotain en muista mitä vitamiinia ja tuotetta mitä tarvitsen pysyäkseni koossa. Ja syön ainastaan täysjyvätuotteita, en pullamössö leipiä tai valkoista pastaa. 

Ja sitten siellä sanottiin että jotkut vitamiinitkin voisi aiheuttaa aknea! Mutta hei, eikös me just tarvita niitä kaikkee? 

Ja sitten siellä tottakai oli juttuja mitä kannattaa syödä ja paljonko jne. 

Ja mä oon tullut lopputulokseen, että terveellinen ruokavalio on kaiken a ja o, se vaikuttaa ihoon, kynsiin, hiuksiin, kehoon kaikkeen! Ja oon ollut jotenkin niin törkee mun kroppaa kohtaan, että oon ajatellut vain että jos syön vähemmän niin laihdun. Enkä ole ajatellut mitä syön, kunhan laihdun. Mutta sitten itken kun hiukset ohenee ja iho näyttää rupikonnan nahkalta. Ehkä mä voisin yrittää laihduttaa syömällä tietyn kalorimäärän verran päivässä (700-1000 kcal) jokseenkin terveellisesti ja urheilisin, niin jos iho paranisi samalla. Enkä syö enää pelkästään sitä yhtä pakastepizzaa päivässä. 

Mä haluan hyvän ja kauniin ihon! 

Ja loppuun varoitus että huomenna sattaa tulla taas tekstiä missä itken kun syön sittenkin sen pakastepizzan vain. Mielialat vaihtelee. 

Alakuloinen

En osaa selittää tätä tunnetta. Oon niin maassa ettei mitään rajaa. Vajonnut pohjaan, itken koko ajan. Mulla on koko ajan kauheen yksinäinen olo, enkä tiedä mitä tekisin. Ajattelen koko ajan kuinka yksin oon, en ansaitse mitään, kukaan ei kaipaa mua, mitä ikinä sanon tai teen ei ketään kiinnosta ja kaikki on väärin. Ja mä pelkään että nää loputkin ihmiset jotka on mun ympärillä hylkää mut. Pelkään sitä niin että ajatuskin itkettää taas. Ajattelen koko ajan että ketään ei kiinnosta ennenkuin olen kuollut tai hyvin lähellä kuolemaa. Jos silloinkaan. 

Tosi sekavaa tekstiä. Sekavalta ihmiseltä. 

Eipä mitää

Ei ole tapahtunut mitään kirjoittamisen arvoista. Kaikki rullaa samaan tahtiin niinkuin aina, mieliala 24/7 surkea, iltaisin itkettää. Plääplää ja silleensä. En tiedä painoani enkä ole mittoja ottanut. Väsyttää koko ajan. 

Tuun joskus kirjoittaa kun jaksaa ja huvittaa. 

12012014

Eilen oli ihan kamalaa. Sain taas ahmimiskohtauksen ja söin puoli litraa jäätelöö ja oli pakko saada oksentaa ne. Menin siis jälleen 'suihkuun' ja loput voidaan arvata. Jäätelö on pahasta kun se on niin helppo oksentaa. En haluaisi osata oksentaa, hyi se sattuu. Silmät verestää ja koko keho turpoaa, kurkkuun sattuu ja paha maku on suussa vaikka hampaat pesisi. 

Mutta toivottavasti taas tää viikko olis parempi! 

Not special

En ole mitenkää spesiaali. Ei ole mitään erikoista mistä muut kiinnostuisi. 

Mulla ei ole tyylitajua, mulle ei sanota "onpa sulla kiva paita" tai muutenkaa kehuta mitenkää. Sama tyyli ollut jo 7 luokalta asti, t-paita, huppari ja farkut. 

Mulla ei ole mielenkiintoiset hiukset. Sama tyyli siinäkin aina, vino otsatukka ja hiukset vapaana. Mulle ei sanota "onpa kauniisti/kauniit hiukset". 

Mulla on iho kamalassa kunnossa, eikä sitä peitä kunnolla meikkikään. Yritän saada huomion mun ihosta meikkaamalla silmät tummiksi ja lisäämällä lävistyksiä, mutta koskaan ei sanota "onpa nätit meikit". 

Ei ole hyvää vartaloa. Siksi mulla ei ole hienoja vaatteitakaan. Yritän laihduttaa siksi että joku huomaisi "oletpa sä laiha". Mutta ihmiset vain valittaa aina mun koosta, mikään ei riitä. Yritän tehdä kropastani siedettävän, jos ei muiden silmille niin sitten omille, lisäämällä tatuointeja ja laihtumalla. 

En ole sosiaalinen. Istun tuppisuuna aina jossain nurkassa yksin ja en puhu ennen kuin mulle puhutaan, ja siksi mulle ei koskaan puhuta koska en näytä mitään sosiaalisia merkkejä. Suorastaan säikähdän jos joku sanoo mulle jotain. Haluaisin kans olla sellainen joka menee ja keskustelee, tanssii, nauraa ja on kaikkien kaveri. Mutta mä taidan vain työntää ihmisiä poispäin. 

Mulla ei ole mielenkiintoisia tarinoita. En ole hypännyt benjihyppyä, en ole ollut mielettömissä bileissä missä on tapahtunut sitä ja tätä, en ole tavannut julkkiksia, ei siis mitään kerrottavaa. 

Olen riittämätön, tylsä ja ruma. Sitä ei varmaan edes huomattaisi jos katoaisin ja kuolla kupsahtaisin jonnekkin hankeen. Ihmiset olisi vain "ai siis kuka missä mitä?". Miten ihmiset muistais mut..

"Joo no se oli sellanen hiljainen seinäkoriste vain joka ei koskaan puhunu tai sanonut mitään hauskaa.. Anteeks, siis kenestä me puhutaan edes?"

Sori vähän sekava teksti, en osaa edes ajatuksiani pukee sanoiksi. 

Purjo

Otsikko ei viittaa siihen kasvikseen, vaan oksentamiseen. Yrjö, purjo, laatta, oksu mitä näitä nimiä on. En edes vaivautunut avaamaan kalenteriani ja katsomaan milloin viimeksi olen oksentanut, koska voin melkein väittää että siitä on reilut 4kk. Mutta tänää en vaa kestänyt. 

Pääsin kotiin myöhään ja äiti oli tehnyt jotain kalaruokaa, otin sitä vähäsen ja söin hänen silmiensä alla, olin viimeksi syönyt aamulla 3 pientä 20 kalorin keksiä, joten sain nyt vähän  syödä. Mutta siinä mun silmieni edessä oli sipsipussi. Ja oon kuolannut sipsien perään jo jonkin aikaa. Otin siis kaksi lautasellista niitä (tuli ahmimiskohtaus) eli yhteensä about puolet pussista, eli noin 550 kcal. Ja dippiäkin otin! Sitten iski kamala morkkis ja sattui mahaan. Menin 'suihkuun' ja tein temppuni ja sain jotakin ulos. Ja nyt on taas järkyttävän väsynyt ja turvonnut olo. 

Huomasi taas kuinka se mahalaukku kutistuu eikä kestä samaa määrää ruokaa kuin ennen. Virheistä oppii ja toivottavasti en tee tätä virhettä uudelleen. 

Niih.

Mikropizza, 2 pientä riisipiirakkaa becelin kanssa, 2 domino-keksiä. That's it. Mulla on lähtenyt nälkä. Tai jos on nälkä, se menee tunnissa ohi. Oon ylpee itsestäni, mutta samalla pelkään mitä tää tekee mulle. 

Anteeksi, mä tiedän mitä tää tekee. Todella huonoa, voi tapahtua mitä vain!

Kirjoitan vihkoon päivittäin mielialoistani. Tyyliin: 

Klo 13.40 Mielialani on surullinen. 

Klo 21.30 Mielialani on yksinäinen, surullinen, melkein jo itsetuhoinen. 

Ja tuollaista olen kirjotellut jo muutaman viikon. 

Mutta mulle sanottiin lääkärissä "sä oot tosi rohkee kun itse haet apua. Oot oikeesti fiksu tyttö". Toisinaan mua kaduttaa että hain apua, koska hyväksyn tälläisen mun elämäntavaksi, mutta ihan selvästi jostain piilosta se järjen ääni on saanut ylivoiman ja oon kuunnellu sitä. Go, järjen ääni, go! 

I'm not hungry, thank you

36 tuntiin olin syönyt vain yhden suolakeksin. Ja nyt kun pääsin koulusta söin kotona perunamuusia, pari pientä tonnikalapihviä ja 3 pientä riisipiirakkaa. Ja myöhemmin omenan. Oon niin täynnä ja on voimaton olo. Tai itseasiassa mulla on levoton ja alakuloinen olo, en jaksais liikkua mutta ajattelen liikaa. 

Tänään kun taas koulu alko pitkästä aikaa niin jälleen näki ihmisiä, uusia ja vanhoja kasvoja. Vertailin taas itseäni kaikkiin muihin ja tätä itseinhon määrää. Kaikki on niin pirun upeita ja kaikkee, ja mä oon.. No tällänen. Sainkin kuulla piruilua että näytän surkeelta ja tosi tyytymättömältä. Mun teki mieli huutaa että tältä mä vittu näytän luonnollisesti, anteeksi kun en hymyile koko aikaa tai kävele suorassa ja anteeksi että oon vaan omaitseni. Pistetään huomenna sitten kunnon show pystyyn ja hymyilen vaikka lentäisin rappusista alas ja yritän väkisin keskustella muiden ihmisten kanssa auringosta, kukkasista ja sateenkaarista.

Kuulumisia

Olen hakenut apua, tästä taas lähtee tämä kierto. Mulla alkaa oleen taas punnituksia, psykologi käyntejä, terveydenhoitaja käyntejä. Eilen terveydenhoitajalla tämä homma päätettiin. "Katotaan minne pääset sisälle hoitoihin, saattaa olla parinkin kuukauden jonot, mutta sun puolesta toivon että saisit nopeesti hoitoa". Mut punnittiin, olen kuulemma laihtunut edellisestä kerrasta kun siellä kävin, mutta siitä on yli puolivuotta niin mun mielestä pari hassua kiloa sinne tänne ei vielä tarkoita mitään. Hain apua mun mielenterveyteen, mutta kaikki asiat käänty anoreksiaan ja kaikki pyörii sen ympärillä. 

Eilen olin kavereilla istumassa iltaa. Tulin kotiin yöllä ja söin joskus 1.30 aikaan. Söin kasvispiirakkaa pari isoa palaa ja pari leipäsiivua monen juustonsiivun kera. Tuohon kellonaikaan päivä oli jo vaihtunut tiistaihin, joten päätin etten enää tänää tiistaina söisi mitään. Ja kaikki on mennyt hyvin tähän mennessä, en ole syönyt mitään, ja itseasiassa pahin nälkä on jo mennyt ohitse. Ainoa mikä huolettaa on se että miten jaksan huomenna koulussa. Saattaa hieman väsyttää ja mua muutenkin vituttaa meidän luokka, niin voi olla että huomenna olen aika kusipäinen. 

Onneksi ei ole pitkä päivä, ja loppujen lopuksi pääsee kotiin turvaan. 

Aivan paskana

Revin hiuksia, itkin, huusin, tartuin saksiin ja tällä kertaa meni liian syvälle, liikaa verta, noista ei jää vain pieniä haaleita jälkiä, niistä jää loppuikäiset jäljet. Kun on tarpeeksi vihainen ja jotenkin sekaisin, ei huomaa eikä välitä mitä itelleen tekee. Purkaa sitä ahdistuneisuuttaan ihan mihin vain ja miten vain. Kaduttaa näin jälkeenpäin, mutta ne on merkkinä siitä kuinka hirveä ihminen olen, kaikinpuolin hirveä. Olen surkea ihminen. 

1012015

Mulla ei ole muuta luvattavaa kuin että laihdun 45 kiloon.

Älkää muuten tehkö samaa virhettä kuin minä tuossa pari päivää sitten. Valitin äidille että olen lihonut. Tää alkoi tottakai kyselee painoani, kerroin totuuden, ja hänen mielestään olen vieläkin liian laiha. Mun teki mieli kiljua. Ja tottakai hän on alkanut tarkkailee vielä enemmän mitä ja milloin syön,  mutta kuten taitava narkkari, meikäkin osaa piilottaa todisteet.

Viime yönä kun pääsin kotiin joskus ehkä puoli viiden jälkeen, mulla oli karmee nälkä. En ollut syönyt koko päivänä muutakuin pari suklaata ja vähän sipsiä, ja muuten elin alkoholin tuomalla energialla. Söin siis joskus aamu viideltä kulhollisen sipsiä ja valkosipulidippiä. Eli se syöminen oli jo tätä päivää, eli en saa syödä tänää enää mitää koska niistä sipseistä ja dipistä tuli varmaan koko päivän kalorit. Tein kyllä ruokaa äidin silmien alla, otin lautasellisen, menin omaa huoneeseen, mutta ruoat joutu roskikseen. Pidän periaatteistani kiinni.

Ja tässä parin päivän päästä kun pääsen puhumaan terkkarille ongelmista, niin äiti haluisi että puhun mun syömisestä ja että mulla on ehkä anoreksia uudelleen. Sanoin että ookoo, puhun, mutta enhän mä nyt oikeasti ruokasuhteestani ala puhumaan kun en näe itse mitään ongelmaa ja mulla on vakavempiakin ongelmia.

Okei, ehkä mulla on pieni päähänpinttymä laihduttamisesta...