Peaceful

Juon teetä, kudon lapasia ja annan tv-sarjan pyöriä taustalla...

Ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan, tunnen rauhallisuutta ja onnellisuutta... 

Mulla on rauhallinen ja hyvä olo. 

Ei itketä peiliin katsominen.

En ajattele painoani.

Olen syönyt tänään hyvin.

Olen nauranut.

Hymyillyt.

Antaa tämän loppupäivän mennä näin. 

Koska tiedän että huomenna taas itketään ja ihan aiheestakin.

Oh wow

Eilen söin fazerin tummasuklaalevystä kaksi riviä. Sitten laitoin sen pois ja teippasin paperikäärön kiinni. Mulle tuotiin toffifeeta, se iso paketti missä on 48 toffifeeta. Ja sitten vielä joku ihmeen paketti missä on jotain suklaanappeja. Mä en voi tajuta ton suklaan määrää! 

Teinpä sitten niin että otin vanhan jonkun laatikon jossa oli turhaa roinaa, heitin roinat roskiin, ja laitoin kaikki noi herkut sinne laatikkoon ja laatikko kaappiin. Mulle tuli mieleen Cassie. 

Ja tuhannen kerran, mua ärsyttää äidin utelu mun syömisistä. Tälläistä on mun arkeni, joka vitun päivä:

"Ootko syönyt tänää?"

"Oon."

"Mitä oot syönyt?"

"Ruokaa."

"Mitä ruokaa?"

"Voi jumalauta..Aamulla sitä, päivällä tätä ja siinä välissä pari sellasta."

"Etkö mitää muuta?"

"No eiks tossa oo jo ihan tarpeeks?"

"Sä syöt ihan liian vähän."

"Vittu ihan oikeesti..."

Ja kaikki päättyy siihen kun menen huoneeseeni tai tupakalle ärsyyntyneenä. Kirosanat saattaa muuttua päivittäin, joskus en edes kiroile. Mutta tämä päivittäinen mitä-milloin-kuinka paljon-kysymykset alkavat ottaa päähän ja kunnolla. Miksei se voi tajuta että se on ahdistavaa. 

Painoahdistusta

Mua ahdistaa kun en tiedä painoani, ja ahdistusta lisää se kun olen syönyt kuin norsu viime päivinä. Säännöllisesti, mutta liikaa! Tai ainakin siltä tuntuu. Mutta päätin että menen vaa'alle seuraavan kerran kun luulen ja uskon painavani 45 pilkku jotain. Siihen voi mennä aikaa, katotaan maltanko odottaa. 

Tipuin

Romahdin tänää. Mä en pääse sängystä ylös, mumisen satunnaisia vastauksia porukoiden kysymyksiin. Kävin suihkussa, pesin hiuksia ja käteeni tarttui kasa hiuksia, ne vaan irtos. Istahdin suihkun lattialle, tai oikeestaa lysähdin siihen ja aloin itkee. Puoli tuntia myöhemmin ryhdistäydyin ja nousin ylös. Siitä lähtien oon vaa maannyt sängyssä, en edes tupakalla ole jaksanut käydä. 

En tiedä mikä mua taas vaivaa. 

Parempi päivä

Eilen taas ahmin ja oksensin. Ja sen seurauksena sattui kurkkuun ihan helvetisti ja olo oli karmea. Ihan kamala fiilis oli! Eilen illalla päätin sitten että ei hitto tän tarttee loppua. Joten tein päätöksen; säännöllinen ruokailu, se on pakko nyt tai ei koskaan. 

Ja tämä päivä on onnistunut:

-Aamulla (hei söin aamupalan ekaa kertaa hyyyyvin pitkään aikaan, aplodit kiitos!) leipä becelin ja kurkun kera. 

-Koulussa 2 leipää kuivana. 

-Koska koulua oli tosi myöhään niin pöllin vielä pari leipää ruokalasta ja söin ekan leivän joskus 12.30 aikaan ja toisen parin tunnin päästä. 

-Sitten kun pääsin kotiin niin söin pieneltä lautaselta lohta ja perunaa. 

-Ja koska eilen oli sukulaisen synttärit niin porukat oli tuonut sieltä pari palaa kahta erilaista kakkua, eli kaksi pientä palaa kakkua, söin ne. 

Kalorit ihan okei (vähän ahdistaa kyllä vaikka se on tarpeetonta..) ja oon syönyt säännöllisesti joten sellaiseen armottomaan ahmimiseen ei ole ollut tarvetta koko päivänä ja energiaa on että voisin kuntoilla. Tuntuu pitkästä aikaa hyvältä ja oon jotenkin niin iloinen tästä! 

Kun normaalisti päivä olisi mennyt näin:

-Aamulla 2 kuppia kahvia. 

-Koulussa 2 leipää. 

-Myöhään koulussa, joten kun olisin päässyt kotiin niin on huutava nälkä, olisin ottanut ison lautasen ja sen täyteen kalaa ja perunaa, mahdollisesti lisääkin, ja sitten ne kakun palat, ja pöydälläni on karkkia joten olisin niitäkin syönyt.

-Tässä välissä makoilisin ja nukkuisin sängyssä iltaan asti. 

-Ja illalla olisin tehnyt jotain naposteltavaa.

Eli jee tämä päivä, toivottavasti tälläinen jatkuu:) 

Tässä vielä vertailukuva, iso mistä ennen ahmin ja pieni lautanen jonka otin tänään käyttöön.

Eikös vaikuta ihan hyvältä suunnitelmalta tälläinen säännöllinen ruokailu?

Kerronko miksi

Kerronko miksi tykkään laskea kaloreita? 

Enkä muuten syö tänää enää mitää. Illalla yritän vähän urheilla. Ja jotkut noista kaloreista on päästä heitettyjä arvioita. 

Se tuottaa mulle tietynlaista mielihyvää. Tykkäsin ala-asteella ja yläasteella matikasta, tai no yläasteella se oli mitä oli, mua ei kiinnostanut koulu, mutta silti. Ehkä tykkään sen takia koska se on asia jota hallitsen. Se on jännää olla esimerkiksi samassa pöydässä sukulaisten kanssa kun tarjolla on keksiä ja pullaa yms, ja ensin syödä pari keksiä, sitten ovelasti tsiigailee sitä pakettia ja etsii silmillä tuoteselostusta mutta on silti muiden jutuissa mukana. Ja mulla on se hyvä juttu kun en syö liivatetta, niin mä voin hyvin tarttua pakettiin ja sanoa että "mä nyt tarkistan ettei näissä vaan ole mitään eläinperäistä". 

Näin ollen:

340g / 20= 17g

310 * 0,17g = 52,7kcal

Helppoa ja tyydyttävää laskemista.

Otsikko

Tuleeko muillekkin näitä fiiliksiä, ihan tyhjästä yhtäkkiä, että alkaa vaan masentaa ja kaikki vituttaa. Aamulla kun katsoin painoo niin ei jumankauta. Haluan päästä 45 kiloon, ja kun tiedän ettei se vaikuta silleen mitenkään, koska siihen olisi vain pari kiloa pudotettavana. Mutta silti kun katson peiliin nii ei, ja vielä kerran EI! Ja kun olen vihainen itselleni, en syö. Koska päälimmäisenä silloin mielessä on vain "mitä pienempi sen parempi". 

En ole syönyt tänään varmaankaa tarpeeksi, ja kävelin päivällä puolivahingossa aika pitkän lenkin, ja nyt on nälkä, mutta en aio syödä. Mutta tämä tuo jollain sairaalla tapaa 'hyvän' mielen. 

Ja tästä tajuaakin kuinka en halua jollain tasolla päästää irti tästä sairaudesta. 

No hitto

Olin niin pitkään oksentamatta. 

Porukat haki jotain noutoruokaa. 

Söin söin söin, join pari kuppia kahvia.

Sitten meninkin suihkuun ja oli pakko oksentaa.

Onneks olin syönyt jäätelöä, helppo oksentaa, ei tarvinnut väkisin yrittää. Mutta nyt on taas voimaton olo ja kaduttaa miksen osannut lopettaa syömistä ja koko kroppa on ihan turvoksissa. 

Noh, kyllä tämä tästä varmaan. 

True sickness

Että inhoan olla sairas. Enkä tällä kertaa puhu sh jutuista, vaikka nekin jutut ketuttaa. Puhun flunssasta. Maanantai aamuna huomasin että yritin nielaista piikkilankaa, tai siltä tuntui. Päivän mittaa päätäni alkoi särkeen ihan tajuttomasti ja olin ihan voimaton. Tiistaina oloni oli loistava, menin jopa kävelylle (oikeastaan piti mennä kaupunkiin shoppaileen mutta sain paniikkikohtauksen bussissa ja jäin jossain kohtaa pois ja kävelin kotiin). Ja tänään nenäliinoja on mennyt enemmän kuin laki sallii ja yskittää. Noh, loppuviikon jos jaksan olla koulussa ja töissä muutama tunti, niin se olisi ihan kiva. Koska viikonloppuna juhlitaa kaverin synttäreitä ja meen sinne vaikka sitten laukku täynnä nenäliinoja ja särkylääkkeiden voimalla!

Se on tämä syysflunssa, jossain vaiheessa se olisi kuitenkin tullut vastaan.

Mistä edes alottaisi

Kahden päivän ryyppyputki johon on sisältynyt kaikkea mitä en olisi uskonut että mä koen elämässäni. Nyt lepoa, kiitos. 

Mä vaan tuijotan tyhjää paperia, en tiiä tekiskö mieli kirjottaa koko paperi täyteen kuinka inhoan itseäni, vai piirtää jotenkin suttuisesti tunteeni. Mun pitäisi olla onnellinen, mutta en voi ymmärtää kuinka ulkonäkö voi vaikuttaa oloon näin radikaalisti. Siis olen ihan semi onnellinen henkisesti, mutta fyysisesti näytän kuolleelta, ja se vaikuttaa siten että tuntuu että kaikki on päin peetä. Iho on kamalassa kunnossa, kaikkialla kehossa, jaloista hiusrajaan. Todella kamalan näköinen tyyppi tuijottaa peilistä takaisin. Oon syönyt tässä pari päivää nyt niin surkeesti, kun on ollut nälkä niin olen vain mennyt tupakalle ja avannut uuden juoman. Sellaista pikku naposteltavaa vain välillä. Mutta kun vanhemmat oli poissa viikonlopun niin ajattelin että hitot antaa mennä. Tänä viikonloppuna ei ollut edes töitä, toisaalta se harmittaa koska lisäraha ei olisi pahaksi.

Huomenna on taas maanantai ja takaisin arkeen, ehkä tää tästä jotenkin menee parempaan suuntaan. Eikös asioilla olekin tapana parantua.

200.

"Hiton luikku". Se että mua haukutaan laiheliini, luikku, luukasa jne sanoilla, saa mun mielen yhtä matalaksi kuin sanoisi läskiksi. Ennen se oli ihan sellasta vitsinheittoa ja haha nauroin mukana, mutta tässä kun on kuunnellut jo kenties monettako viikkoo lähes joka päivä noita sanoja niin mua alkaa ärsyttää. 

En aio lihoa. 

Kun mua kutsutaan luukasaksi mun tekisi päinvastoin juuri laihduttaa lisää ja ns. osoittaa että "sanoit mua luukasaksi, haluakko nähdä mikä on luikku? Voin näyttää". 

Mutta en tee sitä. Jatkan tätä samaa rataa, pysyn nykyisessä painossani. 

Kunpa mulla olisi rohkeutta sanoa äidille ettei enää kutsuisi mua noilla sanoilla, mutta tiedän että se päätyy vain siihen että kumpikin itkee ja on suuttuneita toisilleen. 

A-luokan lihansyöjä

Oon ollut syömättä lihaa 13-14 vuotiaasta. Kanan syönnin lopetin about 3 vuotta sitten. Syön nykyään vain kasviksia ja kalaa siis. Mutta nykyään en tiedä mikä mulla on kun mua houkuttelis kovasti mieli maistaa jotain lihaa. Mutta suurin osa silti minusta kieltää edes maistamisen, ja en kyllä ole maistamassa vaikka houkuttelis. 

Kuva on ällö..

Ajattelinpas listata tähän liharuokia joita mulla on ikävä:

1. Isän tekemä jauhelihakeitto. En tiedä mitä se aina teki sille keitolle, mutta ai että kun se oli hyvää! Vaikka oli täynnä niin silti sitä otti toista lautasellista. 

2. Maksalaatikko. Kaikkien vihaama laatikko mut mä vedin sitä jopa aamupalaksi jos kaapista löytyi. 

3. Kanaviillokki. Sitä ja perunamuussia, nam! 

4. Kana ja curry. Rakastan currya! 

5. Perus spagetti ja jauhelihakastike. 

Mutta onneksi suurimman osan ruuista saa tehtyä kasvisversioinakin ja tiedän jo nyt etten koskaan tule syömään lihaa, olen päättänytkin että kun muuta pois kotoa niin lopetan kalankin syönnin:)