ajatukset kuvina.

Pain, so much pain!

Kävinpäs tänä aamuna terveydenhoitajalla, koska mä kärsin kauheista selkäkivuista. Mulla ollut selkäkipuja jo vuoden tai pari, mutta tää kipu yltyy koko ajan kovemmaksi. Mulla alko kivut silleen että jos seisoin tai istuin kauan paikoillani, niin alkoi selkää särkemään, oli pakko vähän venytellä. Nykyään jos joudun seisomaan paikoillani ihan vain parikin minuuttia, alkaa selkään sattuu ja on pakko istua, ja siinäkin alkaa sattua. Mä mielummin ottaisin 40 asteen kuumeen, kuin nää kauheet selkäkivut, ei löydy yhtään hyvää asentoa jossa ei sattuisi, ja tekis mieli vaan itkee.

Sattuu sattuu sattuu sattuu sattuu!

Sain terveydenhoitajalta pari päivää vapaata, ja mun pitää ottaa päivässä 3 kertaa särkylääkettä 2 kappaletta. Eli siis aamulla kun herään otan kaksi särkylääkettä, päivällä uudelleen, ja illalla. Hemmetisti lääkettä! Ja sit mun pitää kuntoilla kevyesti, esim käydä kävelyllä ja selkälihaksia treenata. Niin ja tupakointi pitäisi lopettaa. Tästä tulee vaikeeta.




No, mä kattelen huvittavia ohjelmia, esim bridezillaa, ihan kamala se on :D Siis ihan hirveitä naisia siinä! Mun tekis mieli lyödä ja hakata niitä ton teeveen läpi. En keksi sanoja kuinka kamalia noi on...

uaaah, haluaisin unilääkettä nassuuni että voisin nukkua tän kivun läpi.

voivoi.

Jummijammi kirjoitus on jäänyt vähiin! Pyydän anteeksi siitä! Mulla on ollut vähän koulustressiä ja pitkiä päiviä ollut, niin en ole jaksanut kirjoitella iltaisin, tai aamuisin. Nukun vaan tai makaan sängyssä lukemassa ja rauhoittumassa.

Hah, oon alkanut lukeen Harry Pottereita. Eräs kaverini järkyttyi kun sai kuulla etten ole koskaan lukenut yhtäkään Potteria, mutta tässä mä oon, alkamassa aloittaan Azkabanin vankia. Toivottavasti hän on ylpeä musta. Mutta loitsuja en ala harjoittelee ulkoa! xP Ei musta niin kovaa fania ole tullut, niitä on vain kiva lukea.

Voi jehna, nyt mulla on alkamassa kaikki maailman  kokeet ja opin näytteet. Stressia pukkaa jo korvista!

Mä tässä varmaa teen joku päivä uuden videon. Ja olen poistanut sen ekan videon. Syy miksi poistin sen, oli se että olen päättänyt pitää videoita itsestäni täällä blogissa vain pari tai kolme päivää, ja sitten poistan, koska en halua että se joutuu vääriin käsiin tai muuta ikävää.

Aamupala

(Weheartit sivustolta kuva)

Mulla on yks aika päivästä kun en pysty syömään. Aamu.

Aamupalasta mulle tulee iha helvetin paha olo, jos syön jotain niin mulle tulee nii ällö olo että tekis mieli oksentaa kaikki pois. En pysty edes hedelmää syödä! 

Eilen päätin että alan syömää aamupalan, lounaan, ja päivällisen, terveellisesti. Mutta hyi hele tänä aamuna! Pilkoin omenan ja banaanin ja meni läppärin luo ne syömään. Otin haukun omenasta ja kun pureskelin, niin jo siinä vaiheessa mulle iski sellainen yökyökyökyök-olo, ja väkisin nielasin sen ja meinasi heti tulla ylös. Ajattelin et ei perkele mulla on tuossa vielä omenaa ja banaania, enkä halunnut heittää niitä pois, ruoan hukkaamista. Söin ne väkisin ja hyi mikä olo tuli. Oksettaa ja on veto pois, vaikka aamupalan pitäisi antaa energiaa! Mä tässä makoilen sängyllä ja yritän pitää ruoan sisällä, mutta oksettaa niin paljon. En kuitenkaa halua. Joten makoilen tässä nyt sit niin kauan kunnes maha on laskeunut ja sit yritän syödä lounasta. 

Mä normaalisti syön vasta 12 jälkeen, vaikka heräisinkin 5 aamulla. 

Hyi. Onko muita jotka ei pysty aamuisin syömään?

Auttakaa mua ymmärtämään.

Olen tässä parin päivän aikana miettinyt aihetta:

''En ansaitse syödä.''

Tässä lause joka häiritsee minun pikkuisia aivojani.

Miksi me ei ansaita muka syödä?! Luen sh blogeja ja siellä hehkutetaan joskus että en ole syönyt tänään mitään, en ansaitse ruokaa. Ja siellä jotkut kommentoi ''hyvä! Sä pystyt siihen! Älä nyt vain sitten ratkea syömään kun noin hyvin menee! Tsemii!''. Ja minä huudan mielessäni WHAT THE F***?! Joo-o, tosi paljon vaan tsemii siihen että aiheutatte vanhemmillenne, sukulaisillenne ja kavereillenne harmaita hiuksia ja ihan hirvittävää huolta joiden takia he itkevät itsensä uneen ja ei pysty elämään heidän elämäänsä rauhassa, tsemii lanugo karvoitukseen, tsemii kaikkiin niihin sairauksiin joihin voitte sairaustua esim osteoporoosi josta ei voi parantua, tsemii siis ihan oikeesti kaikkeen tuohon helvettiin. Rajua tekstiä, elkää kukaan suuttuko. Ei sairauteen mitään voi, muttakun suutun niille jotka oikeen hakemalla hakee anoreksiaa...

Okei, minäkin tunnen syyllisyyttä aina kun syön jotain, ellei kyseessä ole hedelmä tai salaatti, mutta jos syön vaikka leivän niin ajattelen aina että olisin voinut jättää sen juuston ja rasvan pois ja syödä se leipä kuivilteen, tai en ollenkaan. Mutta mielummin minä syön kuin aiheutan vanhemmille ja kavereille ihan kamalaa tuskaista huolta, etteivät ne menetä hiuksiian huolesta. Mielummin syön kuin annan mennä itseni siihen pisteeseen että kohta selässäni tai kasvoissani kasvaa lanugo-karvoitusta, mitä tulee kun en syö tarpeeksi. (sitä ei koskaan kukaan ota huomioon, heistä tulee karvaisia, heillä on vain mielessä laihuus ja luut, mutta niistä tulee karvaisia!)

Joten antakaa minun kysyä nytten. Miksi ansaitsette olla syömättä? Mä en ymmärrä!

Who am i?

Mun tekis kovasti mieli ottaa kuva itsestäni ja näyttää teille kaikille että tässä mä olen, oon oikee ihminen netin takana. Haluaisin siksi koska haluan mielipiteitä. Esimerkiksi jos kokeilen uutta meikkiä niin haluan mielipiteitä onko se ihan kamala vai kiva. Haluan näyttää mun ylpeyden aiheet, lävistykset ja tatuoinnin. 

Mutta koska niin monet lukee tai kirjoittaa blogia niin en halua ottaa sitä riskiä että joku meidän koulusta tai vanhat koululaiset joista en pidä ollenkaan löytää mun blogin ja ajattelee että oon joku huomiohuora tai että en ees näytä tai vaikuta sairaalta että miksi kirjoitan tätä edes.

Mun parhaat kaverit lukee tätä, ja ne tietää mun historian ja miltä näytän, ja luotan siihen ettei ne ainakaan levitä eteenpäin että kirjoitan blogia.

En näytä tai vaikuta sairaalta, mutta mä olen ikuisesti riivattu ikäviin ja sairaisiin ajatuksiin. Kirjoitan blogia itseni takia, en muiden.

Oijjoi..

Täällä uudessa paikassa on ihan hirrrrveen hidas netti. Ei toimi juuri ollenkaan, just ja just pihisee vähäisiä internet-voimiaan. 

Mutta tänään sattu jo tyhmä juttu. Lattialla oli vaaka, käytin sitä eilen. Mutta äiti sanoi että sen vaa'an voisi heittää meneen koska meistä ei kumpikaan käytä sitä. Mutta minä tyhmänä kiljaisin että ei mä käytän sitä, ja tottakai äiti alkoi kyseleen mun painosta, ja kerroin sen sitten. Äiti rypisti otsansa ja sanoi "voi luikku", ja minä väitin vastaan että enkä ole. Mutta lievensin sen huolta sillä että kerroin bmi:ni ja että olen normaalipainossa ja mun pitäisi painaa noin 42 kiloa että olisin tosi alipainoinen.

Äiti yllätti mut ja sano et se eilen kävi läpi vanhoja paperijuttuja ja se löysi kaikki nää mun tays, neuvola, paino ja kaikki jutut kahden vuoden takaa, ja se sano tiukasti että kun oon painanut joskus alle 45 kiloa ja olin joutua letkuruokintaan, että mun kannattaa varoa ettei sama toistu. 

Toisaalta en itekään ymmärrä miksi stressaan painoni kanssa, koska oon siinä painossa, mitä mun painaa jo 2 vuotta sitten, vähintään. Eli periaatteessa saisin olla lihavempikin. Mutta en halua. Sanotaan näin, että oon aika onnellinen nyt, vaikka joskus pahat äänet sanoo muuta. Mutta haluan nähdä painoni koska en halua että se nousee.

Ps, eilen käytii ottaan uudet lävistykset kaverin kanssa <3

Panic

En ole voinut katsoa painoani 3 päivään. Aina mä oon sanonut että hah, pystyn olla katsomassa painooni joka päivä, mutta nyt mulla on lievä paniikki kun en tiedä painooni, en tiedä miten syödä. Hassua kuinka paino kertoo sen miten ja mitä syödä. Ahdistus kasvaa ku tiedän etten voi katsoa painoani ainakaan 3 kuukauteen kun lähden pois kotoa. Nyt tajuan kuinka kiero mun mieleni on vieläkin.

Mun juttu

Oon tajunnu mikä on mun juttuni. Kehonmuokkaus. Rakastan tatuointeja, rakastan lävistyksiä. Ottaisin enemmän lävistyksiä jos kouluni suvaitsisi sitä, ja ottaisin enemmän tatuointejakin jos olisi varaa. Onneks oon vasta 18, mulla on vielä monta vuotta aikaa kerätä rahaa ja ottaa lisää tatuointeja. Ja oon ajatellut tässä mennä joku päivä extempore retkelle lävistysliikkeeseen koulun jälkeen ja ottaa lisää lävistyksiä. Harmi kun naamaan en voi ottaa, mutta korvaan aion ottaa. Joko industrial tai pari muuta rustokorua. En tiiä vielä. Kaikki sanoo aina et mieti tarkkaan ennenkuin otat lisää metallia tai mustetta kehoosi, mutta mulla on vaa sillee mitä enemmän sen parempi, enkä oikee mieti tulevaisuutta. Tottakai liika on liikaa..

Ei riitä kuinka monta kertaa sanon hyi, mutta toi on niin hyihyihyi....

Mulla itsellä on 2 naamassa, ja korvissa reiät ja  yksi rusto. Ja yksi tatuointi. Tahtoo lisää. Mutta tatuoinneissa mulla on se pääsääntö että niille pitää olla tarina. Eikä se riitä jos ottais vaikka kissan kuvan ja kertoo syyks "koska kissat on nii söpöjä". Tai "noku halusin vaa jonkun kuvan". Ja mun mielipide se on nolointa jos ottaa kihlattunsa tai poika/tyttöystävän nimen.. Mistä tietää kestääkö suhde sit sinne 90 ikävuoteen asti.. Sen ymmärrän jos ottaa lapsensa nimen. 

Ja ihailen Kat Von Deetä.

Mikä on teidän mielipiteenne tatuointeihin ja lävistyksiin? Hot or not?

Pitääkö olla hiljaa vai ryhtyä itsekkääksi?

Kaksi vaihtoehtoa. Joko mä oikeesti pidän suuni kiinni tästä lähtien enkä pidä kehenkää kontaktia, tai sit pitää olla itsekäs. 

Mua alkaa kyrpimään että oon aina se joka kuuntelee ja yrittää auttaa parhaimman mukaan, mutta kun mulla on huolia niin mua ei kuunnella tai auteta. Tai miksei mun kaverit vastaa mulle kun pyydän heitä meille istumaan iltaa, tai vastasi pari, ja heidän syynsä ymmärrän, ovat kipeitä ja pitää lukee isoihin kokeisiin. Onko vika minussa? Jos on niin mikä se on? Oonko tehny/sanonut jotain? Haluan vastauksia!

 Eilen halusin avautua yhelle toverille, mutta tämä alkoi selittään poikaystävä huolistaan ja siinähän sitä taas mentiin.. Minä aloitin huolistani ja halusin kertoa niistä, mutta mun rooli vaihtu taas kuuntelijaksi ja yritin auttaa vaikka oikeesti itkin kun mullaoli paska olo. Mä en enää auta ketään, enkä pyydä apua keltään. Oon kuin mua ei oliskaan, ja jatkan feikkihymyilemistä ja sanon "mulla on kaikki hyvin".

Hauskaa sunnuntaita!

Alan ymmärtämään.

Tuli hyvä mieli kun tein läksyt päiviä ennen kuin ne tarvii edes palauttaa. Hyvä mieli koska sain ne edes valmiiksi. 

Alan ymmärtään miltä mun kavereista on tuntunut kun aina oon valittanut. Mulla on eräs kaveri joka lähes joka päivä valittaa mulle kaiken maailman asioista. Lähinnä asioista jotka ei luulis sen persettä kutittavan. Alkaa tekee rankkaa mullekkin kun yritän olla positiivinen ja edes olla jotenkin parempi ihminen, niin muakin alkaa vituttaan kun mulle valitetaan koko ajan. Lapsellisista ja tyhmistä jutuista. Mun neuvo on kaikille että älkää kiusakko itseenne tyhmillä asioilla, keskittytkää omiin juttuihinne.

Mulle tulee kauheita kylmänväreitä kun ajattelenkin pelkästään sitä että maan päällä ollaan vain kerran. Me hitto vieköön eletään vain kerran. Kun ajattelen sitä, mun päässäni soi vaa sellanen iso kirkonkello joka soittaa 'wouuu'. Hetki joka me eletään nyt, ei voida enää koskaan elää uudelleen. Se hetki kun on tuntunut että on maailman onnellisin tyyppi, ei enää palaa. Hetket kun luit tätä niin sitä aikaa ette saa enää takas! 

Fucking yolo, mind blowing!

Tuntuuko kenestäkään koskaan samalta? Jos edes ymmärsitte mun juttuani :D

Kymppitonni

Oon kävelly tänään 10 000 askelta. Polttanut 320 kcal. Kännykän mukaan. Mutta stepperin mukaan päälle 600 kcal. 

No anyway, 10 000 askelta. Sen verran mitä päivässä pitäisi kävellä jotta pysyy kunnossa. Tänään on kyl tultu syötyykin paljon koska oli äidin synttärit ja niin, paskaa syöty paljon. 

Hmm. Ei mulla muuta, en keksi mitään kirjoitettavaa...