Olette saaneet luvan

Perjantai. Tai lauantai. Mulle nämä päivät on niitä että saan syödä mitä vaa milloin vain. Jos perjantaina ei ole mitään menoa, syön koko päivän. Sama juttu jos on lauantai. Viikonloppuina saa herkutella. Ja mielummin niin ettei tunne pahaa oloa siitä. 

Huomisesta alkaa taas normaali syöminen. Vai voiko sitä nyt normaaliksi kutsua. Mulle se on normaalia ja olen oppinut elään sen kanssa. 

Hyvää perjantai-illan jatkoa ja pitäkää itsenne ihmisinä :)

Mä pyydän, älä itke

"Oletko sä tyttö taas laihtunut?!"

"En! Miten niin?"

"Näytät niin kuihtuneelta, syötkö sä mitään?"

"Syön!"

"No mitä oot tänään syönyt?"

"No tossa vähän aika sitten pari hassuu tollasta..öö.."

"Mä vaan en halua kokea uudelleen sitä kamaluutta mitä joskus, pelkään, en halua että sulle käy niinkuin joillekkin"

"Mulle ei mitään tapahdu, mul ei oo vaan nälkä, vähän luottamusta peliin hei!"

Äidit.. 

"Mitä oot syönyt tänää?"

"No pari tollasta hassuu..öö.."

"Koita syödä jotain"

"Joo.."

"Oot rakas meille"

"Okei"

Isät...

Voi kunpa voisin vakuuttaa vanhemmilleni että kaikki on kunnossa enkä yritä laihduttaa. Oon vannonut sen käsi sydämellä, oon huutanut sen niille, olen syönyt yhdessä niiden kanssa pöydässä, olen tehnyt kaikkeni. Mutta silti he ovat huolissaan musta, vaikkei tarvitsisi.

Kellään muulla luottamusongelmia vanhempiensa tai joidenkin kanssa?

Minun sh historiani

Eräs lukija ehdotti että kirjoittaisin mun syömishäiriö historiastani. Ja tämä oli hyvä ehdotus koska en ole itsekkään täysin varma milloin kaikki alkoi. Sen tiedän ettei se oli alkanut ns. ''normaalisti'' pahoista lapsuuden traumoista, lihavaksi haukkumisesta jne. Kaikki vain alkoi tyhjästä. Ja nyt kaivoin esiin kaikki mun päiväkirjani vuodesta 2010 lähtien, ja otin selvää milloin päässä vinksahti. VAROITUS! PITKÄ!

Ensimmäiset paino- ja liikuntamerkintäni ovat vuoden 2010 heti vuoden alusta tammikuulta, jolloin painoni on ollut jotain 59kg. Siitä muutama kuukausi eteenpäin ja painoni oli noussut lähemmäs 63kg. Ja sen muistan itsekin, että 9. luokalla, TETin aikaan huomasin että mitä vähemmän söin, sen enemmän laihduin. Ja tässä koko ajan on ollut vähän oksentelua mukana.

Tämä oli 26.10.2010

29.11.2010

Jos joku ei saa selvää niin tuossa lukee: '3 rkl muroja, n. 1 dl perunamuusia ja kanaa'. Ja siinä oli päivän ruoat.

Tuolloin aloin myös tulostaan ja leikkaan lehdistä thinspokuvia ja liimailin niitä päiväkirjoihini.

Ja kun vuosi vuosi 2010 vaihtui luvuksi 2011, painoni oli laskenut jo 52 kiloon. Eli olin laihtunut parissa kuukaudessa vähän yli 10 kiloa. 

Tuota jatkui ja jatkui, liikuntaa, ruokapäiväkirjaa ja thinspoa. Samalla näköjään mun mielenterveys alkoi myös reistaileen, koska kirjottelin päiväkirjani sivuja täyteen näinkin:

huom. olin 16-vuotias....häpeen....

Jossain vaiheessa kun olin päässyt jo alle 50 kilon, ja löysin itseni oksentamassa roskikseeni, tajusin kuinka sairaaseen maailmaan olen uppoamassa, ja lähetin parhaalle ystävälleni tekstiviestin ja kerroin tästä. Samalla kerroin äidille ja isälle, ja menin omasta tahdosta koulun terkalle puhumaan, ja siitä mut lähetettiin huhtikuussa TAYSiin. 

En muista hienoa termiä tälle, mutta siis jollekkin vissiin psykiatrille yms vastaavalle mut lähetettiin puhumaan ja keskustelemaan kerran viikossa. Oli kaiken maailman verikokeita, sydänääni juttuja ja kaikkia testejä! Ja kun TAYSin käynnit loppui, keskusteluni jatkui nuorisoneuvolassa. Ja samalla alkoi painoni tarkkailu. 

Kesä 2011 mulla meni periaatteessa vain ryypäten ja nuorisoneuvolassa ravaten kerran viikossa punnituksessa. Mulle sanottiin että mun piti lihoa kesän aikana 44 kilosta vähintään 50 kiloon, muuten joudun letkuihin. Aina kun oli punnitus, katsoin ensimmäisenä aamulla painoni, ja jos näytti esim. 44.5 kg, join vettä niin paljon että paino oli 45kg. Ja tuota jatkui koko kesä, enkä antanut painoni nousta sinne 50 kiloon. Ja kun oli loppupunnitus ja muut testit sairaalassa, mulle sanottiin että en joudukaan letkuihin, koska paino ei ole onneksi sentään laskenut. 

Ja olin vapaa. Ei ollut enään mitään käyntejä, koska olin ''terve''. Mutta löysinpäs tälläisen päiväkirjamerkinnän 4.9.2011:

Ja jos joku ei saa taaskaan selvää mun harakanvarpaista, niin tuossa lukee: 'Alan taas heittää ruokaa pois ja lisään liikuntaa. Lisäks viiltelin taas tänää ja oksensin ruokaa pois. Mullon taas rajut viiltelyjen jäljet käsissä ja reisissä ja kyljessä. MUN TÄYTYY PÄÄSTÄ 43 kiloon'. 

Tuohon aikaan olin jo oppinut melko hyvin oksentamaan jos olin syönyt liikaa. 

Tuolloin myös menin kahvilaan töihin, ja sain siellä syödä niin paljon munkkeja ja muuta kakkaa kuin napaani mahtu. Ja koska en ollut antanut itselleni lupaa syödä mitään pitkään aikaan, niin söin munkin. Ja toisen, ja kolmannen...Tusina keksiä, juustoleipää, donitseja.. Ja kun söin töissä niin paljon, ja lisäksi aloin saamaan ahmimiskohtauksia kotonakin, niin tästä lähti mun lähes jokapäiväinen oksentelu. Painoni oli noussut yli 50 kiloon, oksensin 3-5 kertaa viikossa. Aloin taas käymään jollain psykiatrilla tai jollain puhumassa mun oksentelusta, mutta mulla meni niin hermo siihen ämmään, koska ensinnäkin hänellä oli huono suomi, se ei tajunnut mitään mistä mä puhuin, ja hän jankutti aina siitä miksi lopetin koulun ja puhui mun asioistani vanhemmilleni vaikka sanoin etten tahdo että he tietävät. Kaksi kuukautta jaksoin katsoa sen rumaa pärstää ja huulipunan tahrimia hampaita, mutta sitten lähdin sieltä ovet paukkuen, enkä koskaan sen jälkeen ole käynyt missään puhumassa kellekkään. 

Vuosi 2012. Koko vuoden itseasiassa oksentelin, ja paino pysyi koko ajan siinä yli 50kg. Tästä vuodesta ei sen enempää.

Vuosi 2013. Melko samanlainen kuin 2012, mutta loppuvuodesta päätin lopettaa oksentelun ja se on siitä vähentynyt tosi, tosi, tosi paljon. 

Ja nyt ollaan tässä. Vieläkin taistellen.

Anteeksi hyvin pitkä postaus, mutta tarina ei ollutkaan mikään lyhyt. 

Ja olipas tylsä loppu, mutta näin se meni vain.

Ruokafobia

On kaikenmaailman fobioita. Hämähäkit, korkeat paikat, kuoleminen, käärmeet ja ihan mistä vain joku voi kärsiä fobiaa. Mutta entä kun on ruokafobia eli cibophobia.

Mulla ei ole kaikkiin ruokiin pelkoja, vain joihinkin tiettyihin. Ja ihan hulluilta kuulostavia!

1. Valkoinen makaroni, spagetti, pasta ihan mikä vain tuollainen. Jos se ei ole täysjyvästä tehtyä, en sitä syökään. 

2. Kananmunan keltuainen. Ei se esimerkiksi leivonnaisissa haittaa, mutta jos teen munakkaan, en syö sitä jos siihen hajoo vähänkin sitä keltuaista. Tämä on ihan uusi pelko mulle, koska ennen söin munakkaani kahdella valkuaisella ja yhdellä keltuaisella, mutta ykskaks vaa joku päivä mua alko etoon ja ahdistaan niin paljon se keltuainen etten enää voinu syödä sitä.

3. Maito. Kyllä se kahvin ja teen kanssa menee, mutta jos maitolasillinen pitää juoda, niin ei onnistu, ei sitten niin millään. Jos pitäisi valita, luoti päähän vai lasi maitoa, niin ottaisin luodin. 

4. Ruoat jotka aiheuttaa sotkua. Esim. spagetti ja jokin kastike, tai hampurilaiset. Ruokaa tippuu, sotkee naaman, kuuluu kova mässyttämisen ääni kun syö jne. Ei ei ei ei, en pysty edes koulun ruokalassa olemaan jos siellä on spagettia ruokana. 

5. Herne. Ihan sama missä muodossa sitä on, ei. 

Onko teillä jotain ruokapelkoja?

Liian helppoa.

On helpompaa kertoa itsestään huonoja puolia, kuin niitä hyviä puolia.

On helpompaa aiheuttaa epäjärjestystä, kuin järjestystä.

On helpomaa rikkoa, kuin korjata. 

On helpompaa ajatella väärin kuin oikein. Ja se tässä on ongelmana. Jos on nälkä, niin normaalisti ihminen silloin syö. Mutta jos mulla on nälkä, ja mä syön, niin se päättyy ahmimiseen. Perjantaina mm. kun tulin töistä kotiin, söin mozzarellapizzan, 2 pullaa, 4 dominokeksiä ja kasvispasteijan. Ja kaikki samalla lautasellakin. Koska oli nälkä! 

Ja joskus mä myös yritän olla välittämättä nälästä, koska tiedän että kun on oikein nälkä, ja antaa sen vain kestää, niin se menee ohitse eikä sitten ole taas nälkä ollenkaan. Ja ajattelen että jes, pystyin välttään syömistä. Kaksi ääripäätä taistelee mielessäni enkä anna tilaa sille oikealle äänelle, joka kehottaa menemään kultaista keskitietä. 

Ja loppujen lopuks istuu pöydän äärellä edessään omena, ja itkee turhautumisesta kun haluaa syödä sen mutta ei pysty. 

147

Mä en tosiaan tiedä mistä kirjoittaisin. Mulle sanotaan että mene ulos, saat iholle vähän väriä ja ehkä piristyisin. Siinä on vain se huono puoli että en rusketu, ihan sama kuinka kauan olen auringossa ilman aurinkorasvaa, en rusketu enkä palakaan. Se todistettiin kun oltiin äidin kanssa ulkomailla jossa aurinko porotti lähes 40-45 asteisena ja me maattiin ulkona siinä suoraan auringon alla. Mä en saanut koko viikon aikana mitään rusketusrajoja enkä palanut, vaikken käyttänyt aurinkorasvaa! Ja toinen huono puoli on se että en tykkää kuumuudesta. Ulkona on nyt ollut 30 asteista ja mä kuolen parvekkeellekin, kun käyn siellä tupakalla. Mä olen kyllä enemmän syksyihmisiä. En pidä shortsi+toppi keleistä, vaan t-paita+huppari+farkut+nahkatakki ilmoista.

Mitäs muuta turhanpäiväistä kirjoittaisin?..

Mua vieläkin ahdistaa koska en tiedä painoani ja peilin edessä seisominen ei auta yhtään. Taas on tälläinen ''kaikki muut on täydellisiä'' olo, ja edelleenkään se peilin edessä kököttäminen ei auta. 

Heittäkää aiheita mistä voisin kirjoittaa ymsyms?

Inspiraatio, missä olet?

Anteeksi, en ole vain yksinkertaisesti jaksanut kirjoittaa mistään. Mua on liikaa ärsyttänyt kaikki pienetkin asiat ja oon ollut koko ajan ilkeellä ja väsyneellä päällä. Onneksi tää viikko on viimeinen töissä, eikä enää koskaan sinne tarvitse mennä. Siis mua alkoi tänään niin paljon suoraan sanottuna vituttamaan töissä, että nousin vain pöydän ääreltä sanomatta mitään, menin kaapilleni, kaivoin röökiaskin ja painuin sauhuille. Oon ollut tähän asti reipas ja ollut koko työpäivän polttamatta, mutta tänään...

Mutta on ollut erikoistakin. Pääsin kailottamaan tulipaloa ja juoksemaan tulta karkuun pyjamassa. Meidän pihassa siis oli oikea kunnon tulipalo, oli monta paloautoo ja kaikenmaailman piipa-autoja. Sydän kyllä hypähti kurkkuun ja hyihyihyi, ei enää tulipaloja, kiitos. 

Ja mua ahdistaa. Koska en tiedä painoani, mulla ei ole ollut mahdollisuutta käydä vaa'alla pitkään aikaan. Peili näyttää ja kieroutunut mieli kertoo että olisin lihonut. Liikaa. Toisaalta en uskalla edes käydä vaa'alla. Entä jos olen oikeesti lihonut ihan kamalasti? Sitten totuus iskee arkaan paikkaan ja masentuisin. Haluan nähdä painoni, mutta toisaalta en halua. 

Tiedän mitä teen. En käy vaa'alla, ennen kuin tiedän että olen laihtunut, ja käyn myös vaa'alla vasta kun oon itsekkin vähän iloisemmalla päällä eikä ole univelkaa ja väsymystä näin paljon. Eli varmaan joskus kesälomalla. Eiks nii? 

Lyödäänkö kättä päälle?

Äidin kanssa tultiin yhdessä tulokseen että syödään liikaa herkkuja ja muuta paskaa. Lyötiin kättä päälle että tästä lähtien saadaan syödä vain perjantaisin herkkuja. Isä mukana vaikkei tahtoisi. Ihan hänen terveytensä takia, hän on liikalihava ja hänellä on uniapnea. Se on pelottavaa kun öisin haen vettä ja kuulen kun hän kuorsaa, mutta yhtäkkii hän vetää syvään henkee ja tulee kuoleman hiljasta... Sitä kestää hetken ja seison keittiössä niin kauan kunnes kuulen kun hän vetää taas syvään henkee, sitten mäkin voin hengittää taas. 

Voi kunpa tämä onnistuisi. Eihän se ole yhtään terveellistä syödä joka päivä herkkuja. Jotain rajaa! 

Täydellistä

Ihan kamala viikko ollut. 

Maanantai oli ihan kamalaa töissä, hirveä työkaveri oli, koko ajan valitti että teen kaiken väärin, vaikka olin tehny työni samanlailla tässä koko ajan, ilman että kukaan muu valitti. Illalla sitten purkauduin ja itkin niin maan perkeleen paljon. Haluan vaan että tää työharjottelu loppuu kun vihaan sitä paikkaa. 

Tiistaina sitten nössöilin ja soitin työpaikalleni että olen'kipeä'. Oli just sellanen fiilis että haluan nukkua koko päivän, ja sen mä myös tein. Eilen ja tänään oli myös ihan hirveä työkaveri, joku toinen, valitti taas kaikesta, kuinka mm. laitan roskapussin väärin. Kuinka monta tapaa siihenkin on?

Lisäksi mulla on nyt joku kauhee ihojuttu, finnejä pukkaa ja just silmien välistä poskiin ja leukaan. Eikä ne ole mitään pikkusia, vaan isoja, punaisia ja kipeitä. Naaman peseminenkin sattuu paljon. Ja paino on noussut pilviin. Olen kulkenut koko viikon lökäreissä ja isoissa huppareissa, vältellyt ihmisiä. Ja niin teen myös tänä viikonloppuna, en mene ihmisten keskuuteen ennen kuin paino on laskenut ja naama paremmassa kunnossa. Pinnallista puhetta, tiedän. Katotaan jos ensi viikonloppuna olisi hauskempaa, silloin loppuu työtkin.  

Ja vituttaa kun kaikkialla ympärillä on täydellisiä tyyppejä. Oon kateellinen niille. Ne vaan "no mä herään tän näkösenä". 

143

Aina yhtä masentavaa kirjoittaa kalenteriin ja päiväkirjaan tuo sana. Laskin ja viimeksi olen tälleen kunnolla oksentanut 7 kk sitten. Seitsemän hemmetin kuukautta! En tajunnutkaan tuota ajankulua yhtään.

Kaaos

Tänään on ollut kaoottinen päivä. Vaikka pitäisi kaikki olla ihanaa ja aurinkoinen mieli koska jippiijeevitunjee äitienpäivä. Ei mulla ole mitään juhlapäiviä vastaan, mutta se vaan että kun en tykkää niistä. 

Sukulaisille meneminen, siellä syöminen ja seurustelu. Ensinnäkin en tule toimeen meidän suvun kanssa, isän puolelta tai äidin puolelta. Oon niin eri maasta kuin he. 

Ja sitten kun pitää syödä yhdessä... Otan vähän ruokaa, mutta heti joku on ottamassa uutta kukkurallista ja työntää sen mun lautaselle. Kun olen syönyt ja kiitän, tuputetaan lisää ruokaa koska "sellaisesta määrästä ei voi tulla täyteen". Ja se mässytys ja pureskelun ääni! Kuvitelkaa tusina ihmisiä pöydän äärellä puhumassa ruoka suussa ja mässyttämässä. Se ääni on yhtä pelottava mulle kuin keskellä yötä kuuluva lapsen nauru. Mä siinä hotkin oman ruokani ennätysajassa ja yritän lähteä pois. 

Ja kun päästiin vihdoin kotiin, niin vaikka olin ihan ähky ja yök, niin silti mun oli tehtävä pari leipää ja syödä jäätelöö, ja sitten olinkin jo suihkussa oksentamassa. Tai sitä ennen availin jääkaapin ja muiden kaappien ovia ja taistelin pääni sisällä olevia ääniä vastaan että syödäkö vai ei, kunpaa ääntä olisin kuunnellut. Omaa vai Mian. Mia pääsi yliotteeseen. 

Ja nyt olen ihan uuvuksissa ja haluan vain nukkumaan. Huomenna taas pitäisi mennä kestämään yksi työpäivä. Onneksi niitä ei ole enää montaa jäljellä.

Facts about me

1. Mulla on 4 lävistystä + korvanreiät.

2. Ja mua ärsyttää kun ihmiset sanoo että heillä on 2 lävistystä, ja kun kysyy missä, niin "no mulla on korvikset". Ja ärsyttää siksi koska en laske niitä lävistyksiksi.

3. Olen kasvissyöjä.

4.  Mulla on ollut anoreksia ja bulimia 15-16 vuotiaasta.

5.  Asun Tampereella ja olen amiksessa ja toisella luokalla. 

6. Olen 19 vuotta vanha.

7.  Olen jäänyt koukkuun kolme miestä ja tyttö-sarjaan sekä Dexteriin.

8.  Heikkouteni on suklaa ja sipsi. Jos niitä on pöydällä, mun ei kannata maistaa palastakaan tai kaikki katoaa pöydältä. 

9. Poltan tupakkaa.

10. Tykkään olla yksin. Nautin kun saan olla omien ajatuksieni kanssa, mutta joskus ne ovat vaarallisia ajatuksia kylläkin.

11.  Mulla on 2 tatuointia.

12. En pidä pikkulapsista. En yhtään.

13. Asun vielä perheeni luona.

14. Mulla on varmaan maailman surkein itetunto ja olen hyvin epävarma itsestäni.

15. Olen kahviholisti. Juon liikaa kahvia ja pitäisi vähentää.

16. Olen painanut painavimmillani 68 kiloa.

17.  Ja vähimmilläni 43 kiloa. 

18. Taistelen tällä hetkellä suurta itseinhoa vastaan ja Ana uhkailee.

19. En pelkää kuolemaa. Asenteeni sitä kohtaan on sellanen 'jos niin tapahtuu niin sitten tapahtuu'. 

20. Pelkään kuollakseni kärpäsiä ja ylipäätään ötököitä jotka lentää tai hyppii. Eli melkein kaikkia..

21. Olen bakteerikammoinen. 

22. Haluaisin että joskus mulle sattuisi jotain kamalaa jotta näkisin kuinka moni välittäisi musta. Mutta en tee mitään itselleni tarkoituksella, tarkoitan nyt sitä että jos joku vaikka tökkäisi puukolla ja sitten sattuisi.. Enkä siis toivo että mua tökättäisiin puukolla! En osaa selittää asiaa:D

Enkä keksi enää mitään. Siinä pari faktaa minusta. Illanjatkot!

Duh!

Onpas taas ollut pitkä kirjoitustauko. Johtunee siitä kun olen työssäoppimisessa ja siellä on kiirettä koko ajan niin en kerkeä muuta tekemään kuin olemaan töissä ja tehdä koulutehtäviä. Ja ne vapaa-ajat mitä mulla on, haluan olla yksin ja rentoutua. 

Ei tässä mitään ole tapahtunut. Yksi päivä tosin oksensin kun söin liikaa ja tuli kamala morkkis, viime kerrasta on hyyyvin pitkä aika. Mutta ajattelen että se oli pikkujuttu. 

Kotona olen yrittänyt kutoa ja virkata mun jämälankoja pois, olen tehnyt patalappuja ja muuta turhaa. Haluan nuo langat pois kaapista jotta saisin tilaa. 

Heitin piimaxit roskikseen, koska mulle tuli enemmän haittavaikutuksia niistä. Jos yrittäisin nyt vain antaa hiusten kasvaa luonnolliseen tapaan ilman mitään pillereitä ja muita ihmelääkkeitä. Mutta voisin kokeilla jotain kotikonsteja, esim kananmunaa yms. Saa toki antaa vinkkejä jos sellaisia on:)

Ja koska juon niin mahdottoman vähän vettä, niin olen yrittänyt sitäkin asiaa korjata. 

Yritän juoda päivän aikana 1,5 litran pepsipullon täynnä vettä! 

Ja vappuna oli tosi huikeeta! Mulla on aina mennyt vaput perseelleen mutta tänä vuonna oli kyllä parasta! 

Mutta jos nyt taas menen tästä tekemään koulujuttuja. Eilen oli töitä ja olin iltavuorossa joten olin kotonakin vasta kymmenen aikaan enkä eilen kerennyt yhtään tekeen. 

Eli moido ja sori tönköstä postauksesta!