1. Musiikki. Meidät ollaan opetettu pitämään mm. AC/DC:sta, Kissistä, Iron maidenista, Haddawayista Modern talkingista jne vanhasta musiikista. Ja mä suutun heti kun vanhasta hyvästä biisistä tehdään ns. nykyversio. Biisi raiskataan ja se kuolee. Oon päättänyt että jos koskaan saan omia muksuja, niin soitan niillekkin heti kohdusta Skid rowia ja kaikkea mun lemppareita.
2. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. Muistan kun jostain luin että perheet jotka syövät yhdessä jonkun lounaan, päivällisen tai jonkun, että heillä menee parhaiten, heillä ovat parhaat välit keskenään ja ovat onnellisia. Meidän perhe syö yhdessä koko poppoo pöydässä varmaan kerran vuodessa, ja sekin taitaa olla jouluna. Ja silti meillä menee hyvin! Taas joku tyhmä testi yritti vaan aivopestä ihmisiä. Meillä menee isä syömään ja katsomaan teeveetä olohuoneeseen, mä meen huoneeseeni, silloin kun veli asui himassa niin hänkin meni huoneeseensa, ja äiti jäi keittiöön. Herrajestas ollaanko me nyt huono perhe?:D
3. Ei kristillistä kasvatusta. Ei mitään sinne päinkään, ei ei ei, meidän sanavarastoon ei kuulukaan jeesukset tai jumalat. Veljeni ja mut ollaan kastettu, mutta ollaan myös molemmat erottu kirkosta. Minä taisin olla 15-16 vuotias kun hermostuin uskonnontunnilla niihin höpinöihin ja kotona sanoin että nyt mä eroon kirkosta ja porukat melkein huokaisivat helpotuksesta.
4. Tupakka ja alkoholi. Se on meillä ihan sama mitä toinen tekee. Eihän kukaan vanhemmista toivo että lapsi polttaa tupakkaa, mutta kun me ollaan veljeni kanssa alettu polttaan, niin me ollaan sanottu suoraan se vanhemmille, ja saatu kotona lupa polttaa. Täytin 17 kun myönsin polttavani, ja porukat sanoivat ok ja he tiesivät että parempi antaa lupa kuin kieltää koska olisin muutenkin jatkanut. Porukat haki mulle alkoholia ja tupakkaa kun olin alaikäinen, mutta he ovat sanoneet että ehjänä pitää päästä kotiin, ja tätä menoa menen vieläkin. Yleensä tulen kotiin jo ennen bussien yömaksuja ja vaikka kävelen vinoon, niin pääsen silti ehjänä kotiin. Mutta huumeet ja edes niiden kokeilut ovat asia mitä he eivät missään nimessä hyväksy. Enpä siis ole koskaan heille myöntänyt maistavani pilveä. Mutta koskaan en ole ottanut muuta ja se pilvikin jäi pariin kokeiluun. Ja siitäkin on 3 vuotta.
5. Raha. Omat rahat pitää tienata. En ole veljeni kanssa koskaan saanut mitään rahatukia, ja niin meidät ollaan kasvatettu, että ei tukia ellei ole ihan aivan pakko, mutta muuten pitää tehdä töitä ja ansaita palkkansa. Ja kun tienaa omaa rahaa, sen saa käyttääkin mihin itse tahtookaan. Myönnän myös häpeemättä että keräilen tölkkejä ja pulloja. Veljenikin on vasta vähän yli 20 vuotta ja hänellä on jo oma asunto ja vakituinen työpaikka.
6. Seksuaalisuus. Meillä ei olla koskaan häpeilty puhua avoimesti seksistä tai muustakaan siihen liittyvästä. Ei me tietenkään puhuta mitään "mä pääsin pukille eilen ja oli kovaa kyytiä!" eikä mitään henk.kohtasta. Mutta se että meillä ollaan avoimesti puhuttu noista asioista niin on helpottanut elämää koska ainakaan mulle ei tule yhtään noloa oloa koulun terkan tunneilla kun puhutaan sellaisita asioista. Kun juttelin koulukaverin kanssa niin se sano heti että hän ei halua puhua noista ja se on noloa, mä ihmettelin sitä koska mun mielestä ne asiat on niin luonnollisia että häh. Itseasiassa me puhutaan läheisten kavereidenkin kanssa tälläisistä asioista ja se on hyvä ettei niidenkään kanssa se ole yhtään noloa.
Joo eli teidät on kasvatettu täydellisesti, aplodit.
VastaaPoistaKyllä, olemme täydellisiä kermaperseitä:)
Poista