Mun pitäisi olla armollisempi itselleni. Tää on ihan kamalaa kun aamusta iltaan joka päivä ajattelee kuinka lihava ja ruma on.
Mun pitäisi syödä terveellisemmin jotten tuntisi kamalaa oloa. Pitää lopettaa täydellisyyden tavoittelu, koska täydellisyyttä ei ole. Ihmiset ottakoon mut vastaan näin, tälläisenä kun oon. Joojooplääplää, tahdon laihtua pari kolme kiloa, ihmiset ei diggaa siitä, äitikin kuittailee mun selästäni kun 'kaiki törröttää läpi' ja isä joko kieltää syömästä(se pelkää siis et oksennan jos syön liikaa) tai painostaa syömään. Mutta jos mä nyt yrittäisin jotenkin terveellisesti tehdä ees tän parin kilon pudotuksen?
Mä en halua loppuelämääni kärsiä siitä että yhden kerran päästin pahat äänet päähäni. Mä tiedän etten ole lihava, mutta silti mun päässäni sanotaan että olen ja mä uskon sen ja uskottelen niin itselleni koko vitun päivän. Taistelua.
Oot läski.
Tiedän etten ole.
Mutta kun sä olet.
Oon normaalipainossa.
Mutta sä oot silti lihava.
Okei oon mä, vihaan itteeni.
Hyvä.
Mene jo pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti