"Vau, sä oot pieni, mutta silti syöt ihan sikana, varo ettei susta tuu läski."
"Luulekko et joku tosiaa sut muka jaksais ees nostaa."
Toisen lauseen se siis sano ku sanoin vitsillä että voisiko joku kantaa minut rappuset ylös, ja tämä tokaisi tuon.
Vinkki ihmisille. Älkää sanoko haavoittuvaiselle mielelle tuollaista koskaan.
Perjantain tuparit. Mitä saa kun yhdistää introvertin ja sosiaalisen fobian ja huonon itsetunnon? Erittäin ahdistuneen ihmisen, ahdistuneen isolla aalla! Oon kuin meidän koira, kun alamme imuroimaan.
1. Kun otamme imurin eteen, koiramme alkaa tarkkailla ympäristöään ja on koko ajan tarkkana ja alkaa etsiin piilopaikkaa. Kun ihmisiä tulee lisää, olen samanlainen.
2. Kun imurin käynnistää, koiramme alkaa juosta kotia ympäri löytääkseen hiljaisimman paikan minne voi piiloutua meteliä. Samanlainen kun minä ku ihmiset alkaa meluaa ja koko ajan niiden ääni kovenee. Tässä vaiheessa lähetän äidille viestiä että tulee hakeen mut, tai sitten lähden itsekseni kotiin.
3. Ahdistaa ahdistaa haluan pois ahdistaa pois pois pois olkaa hiljaa!
4. Rauha tulee vasta sitten kun löytää hiljaisen ja rauhallisen paikan joka oli tässä tilanteessa oma sänky. Meidän koiraki rauhoittuu vasta kun pääsee sänkyyn peiton alle.
Mä en jaksa olla tälläinen. Jos tätä menoo jatkuu niin tuun aina oleen yksinäinen. Ja tavallaan oon jo hyväksyny ajatuksen. Ei mua haittaa paljoo. Katselen facebookia ja siellä alkaa kavereilla tuleen ilmoituksia, henkilö x on nyt henkilön z kaveri. Ajattelen että jee, jotkut saa kavereita, kuinka ne tekee sen. Ja lisää ja lisää. Ajattelen omaa tilannetta ja hyväksyn asian ettei mulla tule oleen tuollaista koskaan. Päätän, että aionkin olla yksin. En lähde enää minnekkään, olen näkymätön, kukaan ei huomaa. Miksi ees yrittää, kun ei siitä mitään tule, tulee vain paha olla. Ei asia ole edes yrittämisen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti