Ei mennyt niinkuin elokuvissa.

Miksi elokuvissa kaikki on niin vitun hienoo aina kaikki? Tai jos ei ole niin kaikki kääntyy upeeks? Ei ehkä kauhuleffoissa, missä kaikki kuolee, sekoo, kärsii jne. Jos olisit joku elokuvan genre mikä olisit? Mä vastaisin draama/kauhu. Ei mulla mitää yliluonnollisia juttuja ole, en näe kuolleita enkä ole joutunut sawin kaltaisiin piinapenkkeihin. Mutta kauhua ja draamaa löytyy, mun pääni sisältä. 

Mutta jos haluatte tietää mitä mulle kuuluu niin tässä tarinaa. 

Paino laskee laskemistaan, ruoka ei maistu, syön kyllä, mutta kyyneleet silmissä väkisin nielasen ja kaikki maistuu paskalta. Ei paino ole laskenut silleen nopeesti, mutta mulla alkaa vaatteet löystyyn, pillifarkut alkaa roikkuu perseestä ja siinä missä ne ennen tuntui normaalilta niin nyt on liian löysää. Vatsa on litteämpi, jee sille, uskallan laittaa kireempiä paitoja! Oon päättänyt katsoo minne tää menee, mulla on muuten fyysisesti hyvä olo, ei pyörrytä enkä ole ollut kipeä, mutta henkisesti oon ihan rikki. Ehkä kohta alkaa tapahtuu jotain, ihmiset huomaa, alkaa kuittailee?

"Söisit jotain."

"Mitäs oot noin laiha."

"Ookko laihtunut? - öö, en."

"Hyi sun luut! - hah, kiitti, mä tykkään."

Haluan nähdä kuinka pitkälle meen/pääsen. Mutta en sentäs sairaalakuntoon halua.