Mä haluisin että joskus joku, vaikka joku randomi, näkisi mun läpi, ja sanoisi "näytät siltä että tarvitset halia ja seuraa". Mä oon ihan varma että alkaisin itkeen. Koska mua itkettää pelkkä ajatuskin siitä että joku näkisi mun näkymättömät 'apua'-merkit. Isä kysy tänään mikä mua vaivaa, sanoin että kun on tylsää ja yksinäistä, ja se sano "sellasta se joskus on". Joskus... Se sana värähti mun korvaani ja näin punasta. Mun teki mieli huutaa "mutta vittu tällästä on aina!". Mutta vastasin vaa "niin on". Tiiän mitä ihmiset ajattelee. Nosta surkea perseesi sohvalta ja soittele ihmisille, mene kävelylle, mene ostoksille jne. En mä voi, kaikki katsoo pahasti.
Vanha suola janottaa. Oon päästänyt hirviön takaisin mun pikkumieleeni, Anan. Se on laittanut mulle sääntöjä, joita mun tulee noudattaa, ja jos en noudata, niin auts. Mutta se pääsi mun luokse sillä ehdolla että jos mulla on joskus jotain menoja, niin se pitää lomaa. Mutta kun olen yksin, olen hänen sätkynukkensa.
Oon hyväksynyt tän mun tilanteeni, enkä usko että tää mihinkään muuttuisi, joten mitä turhia tapella vastaan. Sama asia kun lähtisin jollain höyhenen avulla tappeleen jonkun kanssa jolla on aseet ja miekka. Hävitty peli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti