Sukulaisille meneminen, siellä syöminen ja seurustelu. Ensinnäkin en tule toimeen meidän suvun kanssa, isän puolelta tai äidin puolelta. Oon niin eri maasta kuin he.
Ja sitten kun pitää syödä yhdessä... Otan vähän ruokaa, mutta heti joku on ottamassa uutta kukkurallista ja työntää sen mun lautaselle. Kun olen syönyt ja kiitän, tuputetaan lisää ruokaa koska "sellaisesta määrästä ei voi tulla täyteen". Ja se mässytys ja pureskelun ääni! Kuvitelkaa tusina ihmisiä pöydän äärellä puhumassa ruoka suussa ja mässyttämässä. Se ääni on yhtä pelottava mulle kuin keskellä yötä kuuluva lapsen nauru. Mä siinä hotkin oman ruokani ennätysajassa ja yritän lähteä pois.
Ja kun päästiin vihdoin kotiin, niin vaikka olin ihan ähky ja yök, niin silti mun oli tehtävä pari leipää ja syödä jäätelöö, ja sitten olinkin jo suihkussa oksentamassa. Tai sitä ennen availin jääkaapin ja muiden kaappien ovia ja taistelin pääni sisällä olevia ääniä vastaan että syödäkö vai ei, kunpaa ääntä olisin kuunnellut. Omaa vai Mian. Mia pääsi yliotteeseen.
Ja nyt olen ihan uuvuksissa ja haluan vain nukkumaan. Huomenna taas pitäisi mennä kestämään yksi työpäivä. Onneksi niitä ei ole enää montaa jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti