maanantai 23. kesäkuuta 2014

164.

Hitto tänään oli leikattava hiuksia. Jospa superhuonojen latvojen leikkuu jotenkuten auttaisi nyt hiuksia kasvamaan. 

Lisäksi laadin suunnitelman. Nyt mulla on ollut aikaa käydä vaa'alla aamuisin, ja sitä olenkin tehnyt joka aamu, ja aluksi olin tosi murtunut kun joku päivä se näytti vähempää ja joskus taas se hyppäsi kilonkin ylös päin. Mutta nyt taas tajusin että sen painonhan kuuluukin vaihdella niin radikaalisti joka päivä. Sen kertoo tiedekin. Siksi en enää käy joka aamu vaa'alla, vaan vaikka kerran viikossa, ja mieluiten perjantaisin. Syön ja liikun samalla tavalla kuin nytkin, paitsi yritän vähentää herkkujen määrää taas vaihteeksi. Ja yritän juoda vettä paljon. Ja tottakai voin kertoa teillekkin miten menee jos niin haluatte?

Olen saanut uuden tatuointiajan varattua. Kauan olen jo suunnitellut ja haaveillut siitä leimasta, kunpa se tehtäisi vaan hyvin ja ns. mun näköiseksi. Toisaalta sen tekee sama heppu joka teki mun edellisenkin kuvan ja kaikki on ihaillut työn jälkee enkä minäkään ole katunut yhtään sitä, joten eiköhän siitäkin tule upea. (Sitä paitsi se on mun lempityyppi siellä paikassa hehheh.)

Mua alkaa vituttaa olla vieläkin kipee! Koska sen takia on liikuntakielto ja mä voin kuulla kuinka kuntopyörä jo huutaa mun nimeeni ja kaipaa että edes joku käyttäisi sitä ettei sen päälle tule metrien pölykerrosta. 

Sori nää tylsät ja kuvattomat postaukset..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti