Mahdollisuus

Kun annetaan mahdollisuus, se kannattaa käyttää. Siks tykkään olla isän kaa kaksin kotona. Me ei tulla toimeen sillee kuin isä ja tytär. Meidän päivän keskustelu saattaa mennä vain näin:
Isä "Moi"
Minä "Moi"
Isä "Mitäs sä?"
Minä "Iha jees, meen kuuntelee musiikkia enkä siis kuule mitää."
Isä "Ok"

Ja sitten oon koko päivän omassa huoneessa, käyn vaa tupakalla ja hakemassa silloin tällöin vettä tai jotai. Isä ei huomaisi jos kaatuisin mun huoneessa, saisin ison haavan ja vuotaisin kuiviin. Se ei kysele oonko syönyt mitää. Se ei huomaisi vaikka laihtuisin tästä vielä 10 kiloa. (En siis halua laihtua niin paljon!)
Se on mun tilaisuus olla syömättä mitää. Tai no haluaisin syödä, koska heikottaa ja väsyttää, mutta en pysty. En saa.

Silloin kun oon isän kanssa, Ana on läsnä, mutta kun äiti on paikalla niin Mia on läsnä. Koska äiti kyselee mitä missä milloin paljon syönyt ja silloin alan ahmimaan jotta se näkis että syön. Isän kanssa ei tarvitse todistella mitää. Ja jostain syystä mä tunnen itseni vahvemmaks kun en syö, mikä on aika ironista koska sängystä nouseminenkin saa mut istuun lattialle koska alkaa heikottaa. Vahvemmaksi varmaan koska pystyn kieltäytymään jostain ja pidän kontrollin.