Yksin

Menin mukavuusalueeltani jonnekkin kauas. Ensimmäistä kertaa uskalsin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähdin tuntemattomaan paikkaan kaverini luokse. Tää oli suurta koska aina tuntemattomaan paikkaan mennessäni pyydän äidiltä kyydin, koska en uskalla mennä minnekkään yksin, mutta tällä kertaa vaikka äiti halusi heittää mut niin en suostunut kyytiin vaan menin bussilla. Vaikka jouduinkin odottaa melkein puoli tuntia ulkona tosi kylmässä ja akkukin meinasi loppua.

Juhlissa oli hauskaa, vaikka siellä oli pirusti porukkaa ja mua ahdistikin alussa, siemailin yksin jossain nurkassa boolia. Mutta kun ihmiset alkoi oleen humalassa niin he tulivat juttelemaan ja kyselemään kaikkea, ja tutustuin uusiin ihmisiin. Eri asia on sitten se että muistavatko he sitä...

Harmitti kun viimeinen bussi sieltä lähti jo ennen yhtätoista, jolloin ilta on vielä nuori. Eikä kukaan halunnut mun kanssa minnekkään baariinkaan. Ja kun lähdin sieltä, meinasin myöhästyä siitä viimeisestä bussista, koska eksyin ja oli siis tosi kivaa juosta keskellä asuinalueita ja välillä huomasin olevani taas metsässä keskellä puita ja kiviä. Ja räntääkin tai jotain paskaa satoi! Ja kun pääsin keskustaan huomasin että jouduin odottamaan seuraavaa bussia 45min. En todellakaan jäänyt kylmyyteen seisoskelemaan, enkä todellakaa aikonut mennä baariin yksin lähes tunniksi, joten jäin odottelemaan seuraavaa bussia jolla pääsin melko lähelle mun kämppää mutta silti melko kauas. Taas piti odotella melkein 20min kylmyydessä ja sateessa, piti kävelläkkin pitkä matka kotiin ja mä palelin ihan tajuttomasti. Vihdoin kun pääsin kotiin, en puoleen tuntiin ottanut takkiani pois. Istuin vaan sänkyni reunalla ja purskahdin itkuun.

Mitä tapahtu? Vähän aika sitten olin juhlissa ihmisten keskellä, nauroin ja hymyilin juttelin randomeille. Keskustakin tuntui kuin muurahaiskeolta, paljon ihmisiä liikenteessä ja minä seisoin keskellä. Ja yhtäkkiä istun takki päällä sängyn reunalla ja itken silmät päästä, koska olin yksin ja yksinäinen. Oonko mä oikeesti kohdannut pelkoni ja selättänyt sen, onko musta tullut sosiaalisempi, ja nyt sitten en enää halua olla yksin. Haluan sosiaalisemman elämän! Ei tee hyvää olla neljän seinän sisällä koko ajan, sekoo nuppi enemmän kuin se on jo seonnut.