Anteeksi, mä tiedän mitä tää tekee. Todella huonoa, voi tapahtua mitä vain!
Kirjoitan vihkoon päivittäin mielialoistani. Tyyliin:
Klo 13.40 Mielialani on surullinen.
Klo 21.30 Mielialani on yksinäinen, surullinen, melkein jo itsetuhoinen.
Ja tuollaista olen kirjotellut jo muutaman viikon.
Mutta mulle sanottiin lääkärissä "sä oot tosi rohkee kun itse haet apua. Oot oikeesti fiksu tyttö". Toisinaan mua kaduttaa että hain apua, koska hyväksyn tälläisen mun elämäntavaksi, mutta ihan selvästi jostain piilosta se järjen ääni on saanut ylivoiman ja oon kuunnellu sitä. Go, järjen ääni, go!
Sä olet rohkea kun uskalsit hakea apua! Olisinpa minäkin hakenut...en kuitenkaan uskaltanut. Sh:ni alkoi ollessani 17v ja nyt 25v olen lähes tulkoon parantunut...kuitenkin ajatukset heittävät häränpyllyä välillä. Itsetuhoisuus ja masentuneisuus ikävä kyllä kuuluvat sairauteen, joita uskon jokaisella sh:ta sairastavalla olevan edes jossain määrin. Itse olin lähellä päättää päiväni 21v juhakoilla...rakkaus pelasti minut. Toivon että löydät jostain voimia jaksaa elämässä eteenpäin, sillä kerranhan sitä vain eletään ja harmittaahan se jos jää kokematta kaikki mistä on joskus unelmoinut <3 Voimia paljon <3
VastaaPoistaps. luen jokaisen postaukseni, olen vain laiskistunut sekä bloggaamisessa että kommentoinnissa :)
Ei haittaa mitää!:D kiitos sanoistasi, ja toivon kans että jostain löytyisi jotain minkä takia elää tai parantua. Kun sitä ei vain koskaa tiedä mitä elämä tuo tullessaan..
Poista*postauksesi eikä postaukseni :D
VastaaPoistaMusta on tosi upeaa että sä hait apua! Toivottavasti toi helpottuu tosta :( voimia<3!
VastaaPoista