"Ei millään pahalla, mutta et sä näytä sairaalta".
Voisinko sanoa olevani erilainen kun en ole tuollainen? Tekeekö ulkonäkö sen että voi sanoa olevansa anorektinen, vai eikös pitäisi kurkistaa päänkin sisään?
- Olen normaalissa painossa.
- Multa löytyy jotain mistä ottaa kiinni.
- Mä syön.
- En käy vaa'alla sataa kertaa päivässä tai saattaa olla parikin viikkoa taukoa siitä.
- En todellakaan urheile joka päivä.
- En pelkää maistaa uusia asioita.
Ja lista voisi jatkua... Ulkopuoliset ihmiset, jotka ei mua tuntisi, voisi ensinäkemältä sanoa ehkä, että näytän terveeltä normaalilta suomalaiselta nyrpeeltä tytöltä.
Mutta kurkataanpa sitten pääni sisään. Yritän pukea ajatukseni sanoiksi.
- Mielestäni olen vieläkin liian iso, ja haluan laihtua.
- Yksi tietty paino on mulle päähänpinttymä ja ajattelen sitä lukua melkein koko ajan.
- Kaduttaa AINA kun olen syönyt.
- Puristelen kohtia mistä saa kiinni ja se ällöttää, tykkään kun mulla näkyy luut jostain kohdista. Rakastan luita.
- Vaa'an lukema saattaa vaikuttaa koko päivän fiilikseen, jos paino on noussut olen vihainen, jos se on laskenut niin se innostaa.
- En urheile päivittäin koska en yksinkertaisesti jaksa edes pakottaa itseäni siihen.
- Maistan uusia juttuja, ja syön vähän kavereidenkin edessä esim koulussa, mutta silti päässä pyörii ajatus "okei, eli en saa enää tänää syödä kuin ehkä yhden leivän".
- Olen syönyt liikaa --> pakko oksentaa
Mitä tähän voi sanoa? Ulkonäkö on pelkästään vain pintaraapaisu siitä, kuinka hajalla on oikeasti päänsä sisällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti