Mua alkaa kyrpimään että oon aina se joka kuuntelee ja yrittää auttaa parhaimman mukaan, mutta kun mulla on huolia niin mua ei kuunnella tai auteta. Tai miksei mun kaverit vastaa mulle kun pyydän heitä meille istumaan iltaa, tai vastasi pari, ja heidän syynsä ymmärrän, ovat kipeitä ja pitää lukee isoihin kokeisiin. Onko vika minussa? Jos on niin mikä se on? Oonko tehny/sanonut jotain? Haluan vastauksia!
Eilen halusin avautua yhelle toverille, mutta tämä alkoi selittään poikaystävä huolistaan ja siinähän sitä taas mentiin.. Minä aloitin huolistani ja halusin kertoa niistä, mutta mun rooli vaihtu taas kuuntelijaksi ja yritin auttaa vaikka oikeesti itkin kun mullaoli paska olo. Mä en enää auta ketään, enkä pyydä apua keltään. Oon kuin mua ei oliskaan, ja jatkan feikkihymyilemistä ja sanon "mulla on kaikki hyvin".
Hauskaa sunnuntaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti